Safaripäiväkirja: Versowood

Kuva
Työelämäsafari Versowoodilla Vierumäellä
Heinolan seudun ensimmäisenä safarivierailukohteena oli 16.1.2019 Versowood Oy Vierumäen Sahatiellä. Versowood on Suomen suurin yksityinen sahatavaran tuottaja ja jalostaja. Sahaustoiminta on alkanut 1946. Sittemmin sahaus ja perheyritys ovat laajentunut viidelle eri liiketoiminta-alueelle, yli kymmeneen toimipisteeseen ja lähes 800 työntekijän kansainväliseksi yritykseksi.

Meidät vastaanotti itsekin työuransa sahalla aloittanut Riikka Yli-Leskijärvi. Riikka toimii Versowoodin henkilöstöjohtajana. Teimme alkuun puuntuoksuisen opastetun kierroksen tehdasalueella, jonka keskellä sijaitsee melko erikoinen pieni viheralue, nimittäin kansalaissodan aikainen punaisten joukkohauta. Tästä ainutlaatuisesta kuriositeetista huolimatta kiinnostuksemme kohdistui alueen eläviin eli Versowoodin työntekijöihin ja heidän työhyvinvointiinsa.

 

Versowoodilla tutustumassa

 

Henkilöstöjohtaja esitteli meille mm. vuotuista henkilöstötutkimusta ja sen työhyvinvointia tukevaa tehtävää. Kyselytutkimuksen kautta kerätään tietoa työntekijöiden näkemyksistä ja voinnista. Sillä on merkittävä rooli keskustelun herättäjänä ja ennalta arvaamattomien asioiden esille tulemisessa. Tutkimustulosten yhteistä käsittelyä pidetään Versowoodilla tärkeänä henkilöstötyökaluna. Siihen osallistetaan kaikki.

Paikalla olivat myös jalostusryhmän johtaja Tero Dillström sekä työsuojeluasioista vastaava Päivi Kauhanen. Heiltä saimme kuulla sekä Versowoodin käytännön yksityiskohtia että yleisempää tietoutta työstä ja työhyvinvoinnin moninaisesta teemasta.

Suuret kiitokset Riikka, Tero ja Päivi, että otitte safarimme vastaan!

 

Teksti: Elina Arasola
Kuvat: Elina Arasola, Päivikki Heikkinen

Lisätietoja:

Elina Arasola
Asiantuntija
elina [dot] arasolaatlamk [dot] fi