Mark Comerfordin workshop ja seminaari LAMKin täydennyskoulutuksessa

Kuva
Mark Comerfordin workshop LAMKissa.
Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutuksissa käy monia vierailevia kouluttajia, niin Suomesta kuin kansainvälisestikin ympäri maailmaa. Tällä kertaa vuorossa oli yksi Kinetic Control -yrityksen perustajista, australialainen Mark Comerford; 40 vuoden kokemuksen alalta omaava mies on erikoistunut etenkin liikekontrolliin, sen testaamiseen ja harjoitteluun.

Vierailevat kouluttajat ovat tärkeä osa LAMKin täydennyskoulutusta, sillä vierailut tarjoavat yleensä tuoreinta kuntoutusalan huippuosaamista sekä uusia näkökulmia – tämän takia houkuttelemme kouluttajia välillä kauempaakin, jopa maapallon toiselta puolen saakka. LAMKin sosiaali- ja terveysalan täydennyskoulutuksen opiskelijat, eli tässä tapauksessa fysioterapeutit sekä julkiselta että yksityiseltä puolella, pääsivät Markin oppeihin LAMKin NiemiCampuksella 8.–10.5.2019.

Kuva
Mark Comerford

Ohjelmassa oli mm. yläraajan liikekontrollin tutkimista ja harjoittamista sekä tämän lisäksi perehdyttiin myös yläraajan kiputiloihin, jotka johtuvat yleisimmin tietokonetyöskentelystä ja älypuhelimen runsaasta käytöstä. Jo nuorilla ikäluokilla on ns. hiirikäsiä, kännykkäpeukaloita ja jopa peukalon tyvinivelen nivelrikkoa on havaittu yli 20-vuotiailla. Vierailupäivät sisälsivät myös opetusta takareiden vammojen ennaltaehkäisystä ja liikekontrollista alaraajoissa; lantion, pakaran ja takareiden alueen lihasten toimintahäiriöitä on paljon urheilijoilla, mutta myös lonkan nivelrikosta kärsivillä.

Opiskelijat olivat tyytyväisiä vierailevaan kouluttajaan ja myös LAMKin sosiaali- ja terveysalan lehtori Anu Kaksonen pitää saatuja oppeja hyödyllisenä: ”Tutustuimme digitaalisiin työkaluihin ja miten ne otetaan mukaan tuki- ja liikuntaelimistön tutkimiseen sekä harjoittamiseen – digitaalisia työkaluja ovat mm. erilaiset sovellukset, videointi ja anatomian 3D-ohjelmat. Liikekontrollin huomioiminen käden alueella ja sen kivuissa on erityisen tärkeää nyky-yhteiskunnassa.”

Mark oli vaikuttunut LAMKin uudesta NiemiCampuksesta (Mukkulankatu 19), joka tarjosi hyvät puitteet liikekontrollin tutkimiseen ja harjoittamiseen. Yhtä asiaa Mark jäi kuitenkin kaipaamaan – nimittäin revontulia, joita ei edellisellä luentomatkallaan Islannissakaan nähnyt. Tämä korjaantuu ehkä tulevana vuonna, sillä Mark on lupautunut luennoimaan vielä uudelleen Lahdessa.

Mark Comerford LAMKissa

”Osallistujat kovasti toivovat näkevänsä gurun pian uudelleen; aikaisemmin Mark on opettanut paljon myös Suomessa, mutta nyt Kinetic Control -kurssit ovat toteutuneet lähinnä suomalaisen kouluttajan toimesta ja suomen kielellä. Keväällä 2020 LAMKissa on kuitenkin jälleen luvassa Markin vetämä uusi neljän päivän koulutus Flexibility for movement efficiency and movement health, jossa paneudutaan liikekontrollin ohella yksittäisten lihasten toimintarooleihin, triggerpistekäsittelyyn, yksittäisten lihasten harjoitteisiin ja nivelmobilisointiin”, iloitsee Anu Kaksonen.

Kinetic Control

Australialainen Mark Comerford on perustanut Kinetic Control -koulutuksen ja -yrityksen yhdessä englantilaisen Sarah Mottramin kanssa Iso-Britanniassa 1991

Lisätietoja:

Ann-Nina Maksimainen
Lehtori
Asiakkuuspäällikkö/vastaava lehtori
ann-nina [dot] maksimainenatlamk [dot] fi