LAMKin kevään 2019 vieraskielisten koulutusten yhteishaku on alkanut

Kuva
Hae kevään yhteishaussa!
Korkeakoulujen kevään 2019 yhteishaun ensimmäinen hakuaika käynnistyi keskiviikkona 9.1. klo 8. Ensimmäisenä hakuaikana 9.–23.1. Lahden ammattikorkeakoulussa on tarjolla kaksi englanninkielistä AMK-koulutusta: liiketalouden Bachelor of Business Administration in International Business sekä sairaanhoitajan englanninkielinen koulutus Bachelor of Health Care in Nursing.

International Business -koulutuksessa opiskelevat saavat monipuolisen kansainvälisen liiketalouden osaamisen. Nursing-koulutus antaa sairaanhoitajan pätevyyden ja hyvät edellytykset työskennellä myös ulkomailla. Nursing-koulutuksen hakijoilta edellytetään A2-tason suomen kielen taitoa. Mikäli opiskelijan äidinkieli on muu kuin suomi, on kielitaitoa mahdollista kehittää entisestään opiskelun aikana suomen kielen opinnoilla.

Opiskelua aidosti kansainvälisessä ympäristössä

Yli 300 ulkomaista tutkinto-opiskelijaa ja noin 200 vaihto-opiskelijaa tekevät LAMKista kansainvälisen opiskeluympäristön. Iso osa englanninkielisten koulutusten hakijoista tulee aiempien yhteishakujen perusteella Euroopan unionin ulkopuolisista maista, kuten Nepalista, Bangladeshista ja Vietnamista.

Kevään yhteishaku jatkuu toisena hakuaikana 20.3.–3.4. jolloin haettavana on yhteensä 32 AMK- ja YAMK -tasoista koulutusta kaikilta LAMKin koulutusaloilta. Ensimmäisen hakuajan englanninkieliset AMK-tutkinnot ovat mukana myös toisessa haussa, mutta pääosa näiden koulutusten aloituspaikoista on haettavana nyt ensimmäisenä hakuaikana.

Tietoa hakemisesta

Hakeminen tapahtuu Opintopolku.fi-palvelussa ja hakemus tulee jättää viimeistään 23.1. klo 15. Huomaathan, että kevään yhteishaussa on kaksi hakuaikaa, mutta voit silti hakea yhteensä korkeintaan kuuteen koulutukseen.  

Lisätietoja

Hakijapalvelut
044 708 1385 tai 044 708 1386
hakijapalvelutatlamk [dot] fi
Kuva
Get your perfect match! Apply January 9-23

Tutustu hakukohteisiin!

Meillä opiskelet upouudella kampuksella, saat parhaat lähtökohdat tulevaisuudellesi ja hankit tutkinnon, jolla nappaat unelmiesi työpaikan!

Anna LAMKin tarjota sinulle puitteet, valitse sinä, mitä haluat olla!