LAMKin avoimet ovet 8.3.

Kuva
NiemiCampus from the air
Lahden ammattikorkeakoulu järjestää avoimet ovet NiemiCampuksella perjantaina 8.3.2019 – tervetuloa tutustumaan uuteen kampukseen ja opetukseen eri koulutusaloilla!

Ohjelmassa mm. opastettuja kierroksia kampuksella, infoja kiinnostuneille hakijoille ja avoimen AMK:n infopiste sekä mahdollisuus päästä tutustumaan opetukseen eri koulutusaloilla. Ovet ovat avoinna klo 13–16, mutta ohjelmaa NiemiCampuksella on jo klo 10 eteenpäin, mm. Pelillisyys työelämän kehittämisessä -yleisötapahtuman merkeissä. Tilaisuus on avoin kaikille.

Avoimissa ovissa on mahdollista pysähtyä myös ostoksille, sillä Muotoiluinstituutin opiskelijayhdistys ry järjestää MIOmarket-myyjäiset, jossa Muotsikkalaisten aarteisiin pääsee tutustumaan A-siiven ensimmäisessä kerroksessa, tapahtuma-areenalla klo 10–16. Lisäksi Muotoiluinstituutin näyttelyitä on nähtävissä käytävillä ja ravintolan näyttelytilassa sekä pääaulan galleriassa.

Tapahtuma-areenalta löytyy myyjäisten lisäksi hakuinfot ja Erasmus Mundus -opiskelijat eli kansainvälistä maisteritutkintoa suorittavat opiskelijat ovat tavattavissa avoimissa ovissa. Lisäksi tapahtuma-areenalla pyörii ohjattua taukoliikuntaa non-stoppina LAMK Sportsin luotsaamana.

Opastetut kampuskierrokset lähtevät pääaulasta 30 minuutin välein klo 13 eteenpäin ja samaten pyörivät Muotoiluinstituutin kierrokset, mutta lähtö 2. kerroksen aulasta. Myös monenlaisiin erityistiloihin, kuten robotti- ja virtuaalilaboratorioihin sekä simulaatiotiloihin pääsee tutustumaan avoimien ovien iltapäivänä.

Lämpimästi tervetuloa tutustumaan Lahden ammattikorkeakouluun ja syksyllä avattuun NiemiCampukseen!

Lisätietoja:

Siru Kilpilampi
Opintokoordinaattori
siru [dot] kilpilampiatlamk [dot] fi

Tervetuloa NiemiCampukselle!