Jakamistaloutta edistetään kansainvälisessä yhteistyössä

Kuva
Pile of timbers
Päijät-Häme pääsee taas koordinoimaan uutta kansainvälistä kiertotaloushanketta. EU:n Interreg Europe-ohjelma myönsi 1,5 miljoonaa euroa CECI-projektille, joka edistää asukkaille suunnattuja kiertotalousratkaisuja erityisesti jakamistaloudessa.

Kiertotaloudessa on tunnistettu lähes kolmen miljardin liiketoimintapotentiaali Suomelle. Jakamistalous on globaali, kasvava kiertotalouden trendi, joka tarjoaa merkittäviä liiketoimintamahdollisuuksia. Jakamistaloudessa olemassa olevat tuotteet ja tarvikkeet pyritään pitämään tehokkaassa käytössä jakaen niitä erilaisia alustoja hyödyntäen. Uusia liiketoimintamahdollisuuksia voidaan edistää kansainvälisessä yhteistyössä.

CECI-projektin kautta päijäthämäläistä kiertotalousosaamista voidaan jakaa muille osallistujamaille, joita ovat Belgia, Ranska, Espanja, Tšekki ja Bulgaria sekä saada vastaavasti tietoa heidän parhaista käytännöistään. Esimerkiksi Belgiassa jakamistalous on kehittynyt pidemmälle ja sieltä löytyy muun muassa lelu- ja työkalulainaamoja.

Kansainvälinen rahoitus yhteistyön mahdollistajana

Interreg Europe on laajin Euroopan alueellisen yhteistyön ohjelma ja sen tavoitteena on tehostaa kansallisten rakennerahasto-ohjelmien toteutumista koko Euroopan alueella. Ohjelman neljännellä eli viimeisellä hakukierroksella hyväksyttiin rahoitettavaksi 74 uutta projektia. Kaiken kaikkiaan Interreg Europe rahoittaa parhaillaan 258 projektia.

Lahden ammattikorkeakoulu johtaa “CECI – Citizen involvement in circular economy implementation” -projektia ja toisena suomalaisena partnerina on Päijät-Hämeen liitto. Päijät-Hämeen osuus hankkeesta on lähes puoli miljoonaa euroa. Projekti käynnistyy elokuussa 2019 ja partnerit saapuvat Lahteen ensimmäiseen yhteiseen tilaisuuteen loppuvuodesta.

LAMKissa käynnissä oleva biokiertotaloutta edistävä BIOREGIO-projekti sai ohjelmasta rahoituksen 2. kierroksella vuonna 2017. BIOREGIO on saavuttanut näkyvyyttä EU-tasolla muun muassa jakamalla tietoa Päijät-Hämeen kiertotalouden tiekartasta. Lisäksi LAMK on partnerina 4. hakukierroksella hyväksytyssä RESINDUSTRY-projektissa, joka edistää uusiutuvan energian käyttöä teollisuudessa.

Lisätietoja:

Susanna Vanhamäki, TKI-asiantuntija | LAMK

susanna [dot] vanhamakiatlamk [dot] fi | 044 708 1516

Kati Manskinen, TKI-johtaja | LAMK

kati [dot] manskinenatlamk [dot] fi | 050 301 8167