Hoitologistiikkaan erikoistunut osaaja

Lahden ammattikorkeakoulu on johtava hoitologistiikka koulutuksen edellä kävijä. Olemme tehneet 2013 vuodesta asti koulutuksen kehittämisen yhteistyötä sairaanhoitopiirien ja logistiikka yritysten kanssa. Erityisesti olemme panostaneet käytäntölähtöiseen koulutukseen ja valmennukselliseen projektityöskentelyyn. Näin tuemme organisaatioita aidosti askeleissa kohti uutta hoitologistiikan aikakautta. Tästä uusimpana esimerkkinä Kainuun sote-alueen sekä HUS-alueen koulutusyhteistyö.

Viimeisin ja parhaillaan käynnissä oleva tutkimuksellinen työmme on Healthcare Logistics Education Pathway (HELP) koulutuksen kehittämishankkeessa. Hankkeen tavoitteena on kehittää kansainvälisessä yhteistyössä koulutus- ja oppimisväyliä ammatilliselta koulutusasteelta aina tohtorikoulutukseen saakka. HELP-hanke palvelee nykyisten ja tulevien opiskelijoidemme osaamisen kehittämistä sekä tarjoaa uusia näkökulmia terveydenhuollon logististen toimintojen kehittämiseen muuttuvassa toimintaympäristössä.
Toteutusaika
29.11.2018 - 22.11.2019
8 lähipäivää Lahdessa
Laajuus
30 op
Opetuskieli
Suomi
Toteutustapa
Lähiopetus
Verkko-opiskelu (osittain)
Paikka

Lahden ammattikorkeakoulu
Mukkulankatu 19
15140 LAHTI

Hinta
3950 € + Alv 24 % Mikäli organisaatiostasi tulee useampi osallistuja pyydä ryhmätarjousta.

Uudistettu opetussuunnitelma

Uusi verkkototeutus mahdollistaa koulutuksen suorittamisen joustavammin ja Lahdessa tapahtuvaa opiskelua on vuoden aikana vain 8 lähipäivää.

Lähipäiviä on yhteensä 8 päivää Lahdessa.
2018: 29.11.2018
2019: 10.1., 7.2., 14.3., 11.4., 16.5.
Syksyllä 2 lähipäivää, joiden ajankohta ilmoitetaan myöhemmin.

Koulutuksen opintokokonaisuudet:
Hoitologistikko lisäarvon tuottajana 5 op
Logistinen palvelu terveydenhuollossa 15 op
- Lean-ajattelu ja prosessit
- Hoitologistiikan palveluratkaisut
- Hoitologistiikan asiantuntijuus
Kehittämisprojekti 5 op
Työharjoittelu 5 op
 

 

Tavoitteet
Koulutus perustuu Tekes-hankkeessa määriteltyyn hoitologistikon tehtävänkuvaukseen ja korkeakoulutasoisiin osaamisvaatimuksiin.
Koulutukseen on osallistunut opiskelijoita jo 15:sta eri organisaatiosta ympäri Suomea. Koulutus antaa valmiudet toimia monipuolisissa sisälogistiikan työtehtävissä.

Hoitologistikko
•toimii yhteistyössä muiden terveydenhuollon ja logistiikan asiantuntijoiden kanssa edistäen palveluketjujen saumattomuutta ja hoitologistiikan laatua.
•ymmärtää muuttuvan toimintaympäristön kehitystrendit ja osaa ennakoida, suunnitella sekä kehittää hoitologistiikkatyötä.

Kohderyhmä

Sinulle, joka haluat erikoistua terveydenhuollon sisälogistiikan työtehtäviin ja olla tärkeä linkki hoitoprosessien ja logistiikan yhteistyön kehittämisessä.

Olet peruskoulutukseltasi esim. laitoshuoltaja, välinehuoltaja, varastonhoitaja, lähihoitaja, sairaanhoitaja tai fysioterapeutti.

Toteutustapa ja opetusmenetelmät
Opiskelu toteutetaan monimuoto-opiskeluna verkkoympäristön mahdollisuuksia hyödyntäen. Oppimista tukevat lähipäivät, vertaiskäynnit sekä kehittämisprojekti, jolla on keskeinen merkitys oman organisaation sisälogistiikan nykykäytäntöjen uudistamisessa.
Ilmoittautuminen

Voit ilmoittautua koulutukseen alla olevasta linkistä

Ilmoittautumisaika
-
Peruutusehdot
Mikäli ilmoittautuminen peruutetaan aiemmin kuin 14 vuorokautta ennen suunniteltua toteutusajankohtaa, peruutusmaksua ei veloiteta. Mikäli ilmoittautuminen peruutetaan myöhemmin kuin 14 vuorokautta ennen suunniteltua toteutusajankohtaa, veloitetaan 50 % hinnasta. Mikäli ilmoittautuminen peruutetaan myöhemmin kuin 48 tuntia ennen tilaisuutta tai sitä ei peruuteta ollenkaan, veloitetaan 100 % hinnasta. Peruutus on tehtävä kirjallisesti, esimerkiksi sähköpostivahvistuksessa olevan peruutuslinkin kautta.