Opiskelijasta yrittäjäksi: Tommi Mäkelä – PlasticFreeWorld Oy

Kuva
PlasticFreeWorldOy
PlasticFreeWorld Oy:n perustivat kolme kaveria: Kristian Karppinen (ylhäällä), Tommi Mäkelä (alh. vasemmalla) sekä Jose Julin (alh. oikealla). Kuva: Niki-Santeri Soukkio.
Tommi Mäkelä on yksi Lahden ammattikorkeakoulusta keväällä valmistuvista liiketalouden tradenomeista. Monien muiden vastavalmistuvien tavoin Mäkelän ei kuitenkaan tarvitse opintojen päätyttyä aloittaa työnhakuprosessia, sillä hän otti ohjat käteen jo opintojen aikana perustamalla oman yrityksen yhdessä kahden ystävänsä kanssa. Nyt opinnäytetyötään viimeistelevä nuori mies aikoo opintojen päätyttyä panostaa yrittäjyyteen täysipäiväisesti – kahdeksan tuntia päivässä ja seitsemän päivää viikossa.

Vaikka yrittäjäksi ryhtyminen ei liiketalouden opintoja aloittaessa tuntunutkaan aivan kaukaiselta vaihtoehdolta, ei Tommi Mäkelä, 25, olisi vielä pari vuotta sitten voinut kuvitella toimivansa yrittäjänä ekologisia tuotteita maahantuovassa yrityksessään. Yritysideakin syntyi puolivahingossa Mäkelän työskennellessä cocktail-ravintolassa kesällä 2018.

”Ravintola, jossa työskentelin, luopui muovipillien käytöstä, koska niistä tuli yksinkertaisesti niin paljon hävikkiä. Mietin, että pitäähän pillejä olla saatavilla, koska asiakkaatkin niitä jatkuvasti kyselivät. Siitä syntyi idea ekologisemmasta vaihtoehdosta – bambupilleistä”, havainnoi Mäkelä. Yritysidean kehittämiseen ja nopeaan eteenpäin viemiseen löytyikin apua Mäkelän kaveripiiristä ja tällä hetkellä Tommi Mäkelän, Kristian Karppisen, Jose Julinin ja äskettäin tiimiä vahvistamaan tulleen Ekue Tometyn PlasticFreeWorld Oy tuo maahan BambuSet -tuotesarjan bambupillejä, -hammasharjoja, ja -vanupuikkoja.

Vastuullisella liiketoiminnalla puhtaamman tulevaisuuden puolesta

Mäkelän mukaan PlasticFreeWorld Oy:n kunnianhimoinen visio on pelastaa maailma alati kasvavalta muovijäteongelmalta ja liiketoiminnan keskiössä ovatkin bambusta valmistetut vanupuikot, hammasharjat sekä pillit. Tuotteiden ja niiden pakkausten muovittomuuden lisäksi yksi yrityksen liiketoimintaa selittävä tekijä on halu mahdollistaa ekologisuus jokaiselle kuluttajalle: ”Haluamme mahdollistaa sen, että ekologisemmat valinnat ovat helposti kaikkien saatavilla, sekä sen, että jokaisella kuluttajalla on ylipäätään mahdollisuus valita ekologisempi tuote ilman, että se nostaa kauppalaskun loppusummaa huomattavasti."

Opinnäytetyötään viimeistelevän Mäkelän kevät on ollut kiireinen, mutta hän on silti onnistunut yhdistämään opiskelun ja yrittäjyyden. Edes keskeneräinen opinnäytetyöprosessi ei estänyt Mäkelää lähtemästä maaliskuussa bisnesmatkalle Kiinaan yhdessä yhtiökumppaneidensa kanssa. ”Tarkoituksenamme oli lähteä Kiinaan varmistamaan tuotteidemme vastuullisuus sekä perehtyä niiden valmistusprosessiin”, kertoo Mäkelä. Kahdeksan päivää kestänyt Kiinan reissu olikin Mäkelän mielestä tähän astisista reissuista opettavaisin, ja hän kannustaa jokaista maahantuontibisnestä suunnittelevaa matkustamaan tuotteidensa alkuperämaahan.

LAMKin kiihdyttämöstä tukea yrittäjyyteen

Liiketalouden opinnot ovat auttaneet Mäkelää ymmärtämään ja tarkastelemaan liiketoimintaa laajemmassa mittakaavassa. Yksittäisenä kurssina eniten tukea omaan yrittäjyyteen hän kokee saaneensa Brändin lanseeraus -kurssista. Tärkeimmän tuen matkallaan kohti täysipäiväistä yrittäjyyttä Mäkelä kokee kuitenkin saaneensa LAMKin yrityskiihdyttämön järjestämästä kevään kiihdytysohjelmasta, sekä kiihdyttämöpäällikkö Martti Mäkimattilan kanssa käydyistä sparraustuokioista. ”Kiihdyttämön tarjoama tuki on ollut asiantuntevaa, luottamuksellista ja helposti lähestyttävää. Toivottavasti jokainen yrittäjyyttä suunnitteleva opiskelija rohkenee hyödyntämään kiihdyttämön palveluita, koska itse olen saanut niistä pelkkää hyötyä.” Myös opintopisteiden kerryttämisen omaa liiketoimintaa kehittämällä Mäkelä kokee tärkeäksi opiskelijayrittäjän näkökulmasta: ”Se ruokkii oikeaa tekemistä, eikä opinnot kärsi.”

Edessä on valtavasti hommia, eikä mikään tapahdu hetkessä. Helpottavaa on kuitenkin se, että tutkinto tulee hoidettua valmiiksi, jotta voin keskittyä yrittämiseen täysipäiväisesti.

Valmistumisen jälkeen Mäkelän on tarkoitus siirtyä täysipäiväiseksi yrittäjäksi ja paiskia hommia tuoreena tradenomina entistä kovemmin. Tulevaisuus näyttääkin liiketoiminnan kannalta hyvältä, sillä PlasticFreeWorld Oy:lle myönnettiin juuri Business Finlandin innovaatioseteli. Tämän lisäksi Mäkelällä, Karppisella ja Julinilla on mielessään liuta uusia bisnesideoita, joista osan toteuttaminen on jo suunnitteluvaiheessa.

Lisätietoja PlasticFreeWorld Oy:stä ja heidän tarjoamista palveluista: www.plasticfreeworld.fi

 

Teksti: Krista Tuomi

Kuva: Niki-Santeri Soukkio