Hoitajankadulle hyvästit

Kuva
Hyvästit Hoitajankadulle
Sosiaali- ja terveysalan henkilöstö Hoitajankadun kampuksella viimeistä kertaa.
Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysala vietti kehittämispäivää 13.6.2018 viimeistä kertaa Hoitajankadun kampuksella. Tunnelma oli haikea, mutta ennen kaikkea positiivinen ja nauruntäyteinen, tulevalle uudelle kampukselle siirtymistä odottava sekä iloinen.

Kehittämispäivä alkoi Hoitajankadun kampuksen aulassa, jossa kaikki pääsivät pukemaan yhteneväiset LAMKin paidat ylleen. Aamukahvitteluiden jälkeen henkilöstön osallistujat siirtyivät liikuntasaliin, jossa muodostettiin aikajana työnsä aloittaneiden mukaisesti. Aikajanassa muisteltiin yhteisesti mm. niitä aikoja, miten itse kukin on saapunut Hoitajankadulle. 

Muistelun jälkeen alkoi itse toiminta ja jaetut ryhmät lähtivät kolmen toimintapisteen kierrokselle. Toimintapisteillä kirjaimellisesti haudattiin vanhoja, tarpeettomaksi jääviä asioita Likolammen rannalla ja matkalaukkuihin pakattiin NiemiCampukselle toivottuja juttuja sekä toimintatapoja. Lisäksi yksi pisteistä oli koivupuu, joka koristeltiin uutta kampusta ajatellen toiveikkailla lapuilla.

- Odotuksista uuden kampuksen toiminnan osalta nousi koivupuun toiveissa ennen kaikkea: yhteisöllisyys ja sen kehittäminen LAMK-tasoisesti, osaamisen ja asiantuntemuksen jakaminen, tahto tehdä laajempaa yhteistyötä koko LAMKin ja muiden sidosryhmien kanssa sekä toive kollegiaalisen vapaa-ajan viettämiseen NiemiCampuksen viini- ja olutravintolamaailmassa. Tämän ja kaikkien muiden toiveiden toteuttaminen on hyvin paljon myös meidän omissa käsissämme, painottaa yksi kehittämispäivän järjestäjistä, Jukka-Pekka Somera.


Lahen amkilaiset, ne todella kääntää mun pään.

Ruokailun jälkeen kuvattiin muistoksi ryhmäkuvia mieluisissa paikoissa Hoitajankadun miljöössä. Osallistujat olivat avoimesti kaikessa mukana – valokuvauksen yhteydessä osa jopa innostui kiipeämään puuhun.

Sosiaali- ja terveysalan kehittämispäivä 13.6.2018

Live-musiikki saatteli osallistujien ajatukset jo Hoitajankadulta NiemiCampukselle, kun Raija Kautonen asteli esittämään mukaansatempaavia ja tunnelmallisia kappaleita: ”Lahen amkilaiset, ne todella kääntää mun pään”. Laulujen välillä muisteltiin vielä Hoitajankadun toimintaa ja muistelut päätettiin yhteislauluun. Loppuun sosiaali- ja terveysalan yksikön johtaja Tuula Kilpinen lausui kiitokset ja haikea, mutta onnellinen päivä päätettiin ansaitun kuohuvan kera.

- Muistelimme isommalla ja pienemmällä porukalla menneitä vuosia ja vuosikymmeniä. Nauroimme myös silmät kyynelissä hauskoille muistoille. Keräsimme sisälle tuotuun koivupuuhun asioita, joita haluamme uudella kampuksella toteuttaa yhdessä muiden lamkilaisten kanssa, Tuula Kilpinen kertoo ja jatkaa:
- Kehittämispäivän suunnitellut työryhmä teki päivästämme unohtumattoman ja se säilyy muistoissamme. Odotamme uutta kampusta innolla ja jätimme jäähyväiset Hoitajankadulle, joka palveli aikansa ja se säilyy tavalla tai toisella sydämissämme – etenkin ne tarinat ja muistot tapahtumista ja ihmisistä.