Meillä töissä

Lahden ammattikorkeakoulu (LAMK) on rohkea, kunnianhimoinen ja kannustava yhteisö, jossa opiskelijan ja henkilöstön on ilo toimia yhdessä. Meiltä valmistuu menestyviä asiantuntijoita työelämään. Opiskelijoita on yli 5000 ja henkilöstöä on 360. LAMK profiloituu yrittäjyyden ja painoalojensa – hyvinvoinnin ja uudistavan kasvun, kiertotalouden ratkaisujen, muotoilun ja älykkään liiketoiminnan – kautta.

Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus. 

LAMK työnantajana ja työyhteisönä

Meillä pääset osaksi korkeakouluyhteisöä, joka kehittää henkilöstön osaamista, yhteisöllisyyttä ja työhyvinvointia sekä arvojen mukaista työtä ja toimintaa. Katsomme rohkeasti tulevaisuuteen – uskomme, että työ ja työyhteisö uudistuvat jokaisen työntekijän työn tuloksena.  

Tarjoamme sinulle:

  • Merkityksellisen työn, jonka kautta pääset edistämään asiantuntijoiden osaamisen kasvua ja vaikuttamaan alueen osaamisen, kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kehittymiseen
  • Monipuoliset mahdollisuudet oman työsi, osaamisesi ja LAMKin toiminnan kehittämiseen 
  • Uutta kokeilevan ja välittävän työyhteisön  
  • Euroopan edelläkävijäkampuksen modernit työ- ja oppimisympäristöt
  • Liukuvan työajan ja joustavat etätyömahdollisuudet
  • Smartum Saldo liikunta- ja kulttuuriedun oman hyvinvointisi tueksi
  • Työkyvystä ja työhyvinvoinnista ennakoivasti huolehtivan toiminnan
  • Maksuttomat ja kattavat työterveyspalvelut
  • LAMK Sports opiskelija- ja henkilöstöliikunnan tarjonnan edulliseen henkilöstöhintaan

Miksi tulla Lahteen?

Lahden seudulla nautit enemmän elämästäsi! Lahti on Etelä-Suomen viihtyisin kasvukeskus. Lahden seudulla kaikki tarpeellinen on kiven heiton etäisyydellä. Voit asua viihtyisästi ja edullisesti, työskennellä lähellä kotia ja harrastaa monipuolisesti. Täällä aikaa jää siihen kaikkein tärkeimpään – hyvään elämään.

Tutustu Lahteen: http://livinglahti.fi/ 

Työuran jälkeen

Työuran jälkeen sinulla on mahdollisuus liittyä mukaan senioriyhdistyksen toimintaan.

LAMK Seniorit ry

 

Tervetuloa joukkoomme - tutustu avoimiin työpaikkoihin alla!
 

Jaa sivu