Uutisia 16.12.2011
Vastine OKM:lle pysyi lähes ennallaan Lamkin hallituksessa
Lahden ammattikorkeakoulun hallitus hyväksyi kokouksessaan 15.12. osaltaan koulutusohjelmien ja aloituspaikkojen uudelleenkohdentamisen aiemman esityksen mukaisesti ja esittää sitä edelleen Päijät-Hämeen koulutuskonsernin hallitukselle päätettäväksi. Koulutusohjelmaleikkaukset toteutettaisiin kuitenkin vasta vuodesta 2013 alkaen, eli ne eivät vaikuta vielä vuoden 2012 yhteishakuun.
LAMK:n johdolla on ollut laajasti taustatietoa ja tilastoja koulutusalojen osalta käytettävissään. Esityksen teko on ollut hyvin haasteellista, koska OKM:n esittämillä lakkautusuhan alla olevilla koulutusaloilla on Lahden ammattikorkeakoulussa hyvät vetovoima- ja muut tunnusluvut. Niillä on myös erittäin suuri merkitys alueen kulttuuri- ja elinkeinoelämälle.
Päätöstä ei ole tehty pelkästään tunnuslukuja vertailemalla, vaan leikkaukset liittyvät hallitusohjelmaan sekä opetus- ja kulttuuriministeriön ennakointitietoihin tulevaisuuden koulutustarpeista.
Kulttuuri-, matkailu- ja ravitsemisalojen osalta OKM:n valitsemassa vaihtoehdossa leikataan ja lakkautetaan myös koulutusohjelmia, joilla on erinomaiset toimintaedellytykset, Näin on tilanne myös Lahdessa. Kulttuurialan valtakunnallinen lakkautusesitys edellyttää kuitenkin sitä, ettei kaikkea entistä voi säilyttää, vaan on tehtävä vaikeitakin ratkaisuja. Näin Suomessa säilyy alueellisesti kattava korkeakouluverkko.
LAMK ja sen ylläpitäjä PHKK sitoutuvat OKM:n esittämiin kokonaispaikkaleikkauksiin (- 22 aloituspaikkaa) sillä edellytyksellä, että kaikki Suomen ammattikorkeakoulut sitoutuvat niihin.
Päijät-Hämeen koulutuskonserni päättää asiasta kokouksessaan 21.12.
Lisätietoja:
Outi Kallioinen, puh. 044 708 1400
Arvo Ilmavirta, puh. 050 526 5820
Risto Ilomäki, puh. 050 403 6800
Tiedote 12.12.:
LAMK esittää musiikkiteatterikoulutuksen säilyttämistä




