Lahden ammattikorkeakoulu > Viestintä > Uutiset > Tiedotteet 2011

Uutisia 9.11.2011

Lastenkodissa on tärkeä tallentaa myönteisiä elämäntarinoita

Lasten sijoitukseen ja lastenkotiaikaan liittyvät viralliset asiakirjat ovat usein ongelmakeskeisiä. Sen vuoksi onkin tärkeää, että lapselle tallennetaan vaihtoehtoista ja myönteisempää elämäntarinaa lastenkodista.

Lahden ammattikorkeakoulusta valmistuneet, ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon suorittaneet sosionomit Katja Hänninen ja Reija Syrjäläinen toteuttivat kehittämishankkeen, jonka tavoitteena oli yhtenäistää lapsen elämäntarinan dokumentointitapoja Pelastakaa Lapset ry:n lastenkodeissa. Hanke oli osa Hännisen ja Syrjäläisen ylempään ammattikorkeakoulututkintoon kuuluvaa opinnäytetyötä, joka tehtiin Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalla.

Kehittämishankkeessa haluttiin tuoda lastenkodissa tapahtuneet asiat ja muistot oleelliseksi osaksi lapsen elämäntarinaa. Lastenkotiaikana tapahtuneiden positiivisten, ainutlaatuisten tapahtumien dokumentointi on kuitenkin sattumanvaraista, eikä sen merkitystä ole tunnistettu riittävästi.

Kehittämishankkeen tavoitteena oli myös tukea omahoitajien työtä tarjoamalla heille välineitä lapsen elämäntarinan dokumentointiin.  Hankkeen konkreettisena tuotoksena toteutettiin internet-sivut Pelastakaa Lapset ry:n nettisivujen yhteyteen. Sivustolla annetaan ohjeita ja ideoita omahoitajille lapsen elämäntarinan dokumentointiin. Internet-sivuille koottu materiaali perustuu tutkimuksessa kerättyyn aineistoon.

Opinnäytetyössä toteutettiin laadullinen tutkimus, jossa haastateltiin 27 omahoitajaa kuudessa Pelastakaa Lapset ry:n lastenkodissa. Tutkimuskysymysten avulla oli tarkoitus kartoittaa ja koota omahoitajien käytössä olevat tavat tallentaa lastenkodissa asuvien lasten elämäntarinoita, jotka eivät välttämättä välity virallisissa asiakirjoissa. Haastatteluissa kartoitettiin myös omahoitajien näkemyksiä siitä, millaisena he näkivät oman roolinsa lapsen elämäntarinan tallentajina ja miten merkityksellisenä he pitivät tallennustyötään.

Pelastakaa Lapset ry:n lastenkotien omahoitajat pitivät kuvaamista, kerrottuja ja kirjoitettuja tarinoita sekä muistelua virallisen dokumentoinnin lisäksi merkittävinä tapoina tallentaa lapsen elämäntarinaa. Elämäntarinaan liittyvillä dokumenteilla on monenlaisia merkityksiä sekä lapselle että omahoitajalle sijoituksen aikana sekä myöhemmin lapsen itsenäistyttyä. Omahoitajia puhututti paljon yhteisön merkitys ja näkyminen lapsen dokumenteissa sekä ne valinnat ja painotukset, joita omahoitaja tekee tallentaessaan lapsen elämäntarinaa.

Lapsella on oikeus omaan historiaansa. Lapsi voi kirjoittaa omaa tarinaansa tarvittaessa omahoitajan tuella ja ohjauksella. Lapsen kirjoittama oma tarina on verrattavissa henkilökohtaiseen päiväkirjaan. Lapsi voi ottaa sijoituksen jälkeen sen mukaansa. Lapsen kirjoittama tarina ei ole virallinen asiakirja, eikä sitä tarvitse toimittaa sijoittaneelle kunnalle. Lapsen oman tarinan työstäminen yhdessä omahoitajan kanssa on luottamukseen perustuva prosessi. Omahoitajan on kuitenkin kerrottava lapselle velvollisuudestaan tehdä lastensuojeluilmoitus, jos lapsen omaa tarinaa työstettäessä ilmenee jokin lastensuojelullista huolta herättävä asia, joka ei jo ole tiedossa. Koko tarinaa ei tällöinkään tarvitse toimittaa sosiaalityöntekijälle vaan riittää, että ilmoittaa sen huolta herättäneen seikan.

Katja Hännisen ja Reija Syrjäläisen opinnäytetyö Kettu ja pesukone: elämäntarinan dokumentointi lastenkodissa on luettavissa mm. Pelastakaa Lapset ry:n internet-sivuilla sekä ammattikorkeakoulujen Theseus-verkkokirjastossa.

Pelastakaa lapset ry

Theseus

Lisätiedot:

Katja Hänninen
puh. 044 543 2135
s-posti huvikatja@gmail.com

Reija Syrjäläinen
puh. 044 0142434
s-posti reija.syrjalainen@gmail.com