Uutisia 24.10.
Opinnäytetyö kehitti uudenlaista yhteistyötä neuvoloiden välille
Perheneuvolan ja neuvolan yhteistyötä kehitettiin osana Päijät-Hämeessä toteutettua Seitti-hanketta, joka kuuluu valtakunnalliseen Kaste-ohjelmaan. Tarve yhteistyön kehittämiseen nousi Varhaisen vuorovaikutuksen tukeminen -hankkeen (2009) loppuraportista. Tässä hankkeessa rakennettiin konsultaatiomalli neuvolan ja perheneuvolan välille.
Konsultaatiota tarvitaan tilanteissa, joissa terveydenhoitajalla tai perhetyöntekijällä herää huoli varhaisesta vuorovaikutuksesta asiakasperheessä. Sosiaali- ja terveysministeriön laatiman suosituksen mukaan kuntien tulee kehittää lapsiperheiden palveluita. Asiakastyöhön on kaivattu lisää moniammatillista yhteistyötä, jota tässä hankkeessa kehitettiin.
Uusi malli konsultaatioon
Hankkeen tulos oli konsultaatiomalli, jota olivat rakentamassa eri alojen asiantuntijat Lahden neuvolasta ja Päijät-Hämeen perheneuvolasta. Hankkeen myötä käyttöönotettu puhelinkonsultaatio on uusi toimintatapa Lahden alueella. Perheneuvolaan on resursoitu asiantuntijatiimi, johon terveydenhoitajat ja perhetyöntekijät voivat ottaa yhteyttä huolen herätessä. Asiantuntijoiden välisen keskustelun avulla on helpompi löytää oikeat hoitopolut asiakasperheille.
Vanhempien mielenterveysongelmat ja äidin masennus ovat vakavia huolenaiheita neuvolatyössä. Riittämätön vuorovaikutus on haitallista sekä lapsen kognitiiviselle että psyykkiselle kehitykselle. Terveydenhoitajat ja perhetyöntekijät kertoivat vuorovaikutushäiriöiden näkyvän usein jo odotusaikana. Terveydenhoitajilla on myös huoli vanhempien parisuhdeongelmista, yllättäen tapahtuvista eroista ja nykyvanhemmuudesta, jossa lapsi on projekti muiden joukossa.
Aineistoa kerättiin vuoden 2011 kevään aikana työntekijöiden välisissä aluetapaamisissa, pilotoimalla puhelinkonsultaatio ja web-kyselyllä hankkeen lopussa. Konsultaatiomalli rakentui kerätyn tiedon ja yhteisen kehittämistyön avulla. Hanke toteutettiin Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen (YAMK) koulutusohjelman opinnäytetyönä.
Lisätietoja:
Susanna Saares, p. 050 348 4614, susanna.saares@phnet.fi
Satu Ukkonen, p. 040 823 3832, satu.ukkonen@gmail.com




