Lahden ammattikorkeakoulu > Viestintä > Uutiset > Tiedotteet 2010

Uutisia 12.8.2010

Tuloksellisuusrahaa Lahden ammattikorkeakoululle

Opetus‑ ja kulttuuriministeriö on myöntänyt ammattikorkeakouluille kolme miljoonaa euroa tuloksellisuusrahaa. Tuloksellisuusraha myönnettiin vuoden 2009 toiminnan perusteella. Puolet tuloksellisuusrahoista jaettiin korkeakoulujen arviointineuvoston valitsemille koulutuksen laatuyksiköille ja toinen puolikas ministeriön tuloksellisuusmittareiden perusteella.

Tuloksellisuusrahoissa on käytetty jakoperusteena seuraavia mittareita: korkeakoulurakenne, opiskelijarekrytointi, opintoprosessin laatu ja tehokkuus, kansainvälistyminen, tutkimus‑ ja kehittämistoiminta sekä aluevaikuttavuus ja työelämäyhteistyö. Tuloksellisuutta on arvioitu mittarista riippuen joko suhteessa muihin ammattikorkeakouluihin tai ammattikorkeakoulun omaan aikaisempaan kehitykseen verrattuna.

Lahden ammattikorkeakoululle myönnettiin 110 000 euroa tuloksellisuusrahaa sen korkeakoulurakenteesta. Mittareina on käytetty ammattikorkeakoulun vetovoimaisuutta ja opiskelijoiden määrää toimipistettä kohden.

Tuloksellisuusrahaa myös koulutuksen laatuyksiköille

Ammattikorkeakoulujen koulutuksen laatuyksiköt on valittu Korkeakoulujen arviointineuvoston opetus‑ ja kulttuuriministeriölle tekemän esityksen mukaisesti. Tuloksellisuusrahat on jaettu painottaen kokoaikaisten tutkinto‑opiskelijoiden opiskelijamäärää. Korkeakoulujen arviointineuvosto valitsee koulutuksen laatuyksiköt kolmen vuoden välein. Tuloksellisuusrahaa ammattikorkeakouluille on myönnetty vuodesta 1994 alkaen.

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutille on myönnetty tuloksellisuusrahaa 160 000 euroa vuodelle 2010.

Lisätietoja

Opetus- ja kulttuuriministeriö
ylitarkastaja Kaisu-Maria Piiroinen
puh. 09 160 77303

Lahden ammattikorkeakoulu
rehtori Risto Ilomäki
puh. 050 403 6800