Lahden ammattikorkeakoulu > Viestintä > Uutiset > Tiedotteet 2010

Uutisia 10.8.2010

Suomalaisvenäläinen intensiivikurssi perehdyttää maisemamaalaukseen 

Opiskelijat kuuntelevat opettajien palautetta

Miten kuvataan kesäinen taivas? Maalataanko järvenselkä pystysuorin vai vaakasuorin vedoin? Lahden ammattikorkeakoulun kuvataiteen opiskelijat tutustuvat parhaillaan klassiseen maisemamaalaukseen ja suomalaisvenäläiseen yhteistyöhön kaksiviikkoisella intensiivikurssilla. Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutti järjestää vuosittain toistuvan kurssin nyt jo kuudennen kerran yhdessä Saimaan ammattikorkeakoulun ja Pietarin taideakatemian kanssa.

- Suomalaisessa kuvataiteen opetuksessa klassista maisemamaalausta on melko vähän. Leiri tutustuttaa opiskelijat maisemamaalaukseen ja opettaa tuntemaan eri koulujen työskentelytapoja, sanoo lehtori Kirsti Nenye LAMKista. Lahdessa opiskelijat ovat maalanneet erityisesti järvimaisemia erilaisissa valaistuksissa.

Tiukkaa työskentelytahtia

Kurssille osallistui tänä vuonna yhteensä 16 kuvataiteen opiskelijaa Lahdesta, Imatralta ja Pietarista. Kurssin pääopettajina toimivat professorit Vladimir Pesikov ja Gennadi Manasherov Pietarin Taideakatemiasta. Kurssi toteutetaan suurimmaksi osaksi Lahdessa ja Imatralla, ja siihen sisältyy kolmen päivän vierailu Pietarissa.

Lahtelainen neljännen vuoden opiskelija Jenni Sormunen on todella tyytyväinen meneillään olevaan kurssiin.

- Venäläiset opettajat ovat palavan innostuneita opetusaiheestaan. He sanovatkin, että maalaustaan täytyy rakastaa, jotta siitä tulisi hyvä. Sormunen myöntää, että työtahti leirillä on tiukka.

- Opiskelu on tiivistä ja teemme jopa 13-tuntisia työpäiviä. Venäläiset opiskelijat ovat Sormusen mukaan tottuneet tähän, mutta suomalaisia ankara tahti hämmästyttää. Suomalaiset opiskelijat ovat työskentelytavassaan hitaampia; he pohtivat enemmän ja miettivät sisältöjä.

Maisemamaalauksessa selkeät säännöt

Maalauskurssin antia

Maisemamaalauksessa opiskelijat saavat opettajilta selkeitä ohjeita, miten ja millä tekniikalla kohteita kuvataan.

- Suomalaiset sommittelevat vapaammin kuin venäläiset opiskelijat. Meillä venäläisillä taas maalaamisen säännönmukaisuudet ovat juurtuneet vahvasti, pietarilainen opiskelija Ljudmila Shcherbinina on huomannut leirin aikana.

- Suomalaiset opiskelijat saattavat nähdä tavanomaisessakin maisemassa jonkin jujun, jonka venäläinen ehkä ohittaa.

Professorit Pesikov ja Manasherov ovat olleet tyytyväisiä niin leirin järjestelyihin kuin opiskelijoihinkin. Molemmat pitävät kurssia hyvin merkittävänä opetuksen kannalta.

- Opiskelijat oppivat yhdessä saavuttamaan asetettuja tavoitteita, professori Pesikov painottaa.

- Taide yhdistää ihmisiä. Kaksi viikkoa on lyhyt aika, mutta silti sen mittaan taiteilijat ehtivät löytää yhteneväisyyksiä ja ystävystyä. Tämä kehittää taiteilijoita molemmista maista, täydentää pietarilainen työharjoittelun johtaja Tatjana Hitrova.

Maisemamaalauksen intensiivikurssi kestää 13.8. saakka. Lahtelaisten opiskelijoiden intensiivikurssilla työstämiin maisemamaalauksiin tutustua syyskuun aikana Taideinstituutin Aula-galleriassa osoitteessa Sammonkatu 8a.

Teksti ja kuvat: Joanna Vihtonen