Lahden ammattikorkeakoulu > Viestintä > Uutiset > Tiedotteet 2010

Uutisia 14.6.2010

Vanhemmilla suuri merkitys lastenreuman hoidossa ja kuntoutuksessa 

Hanna Vuorimaa

Lahden ammattikorkeakoulun sosiaalialan yliopettaja, yhteiskuntatieteiden maisteri, psykologian lisensiaatti Hanna Vuorimaa on tehnyt väitöskirjatutkimuksen reumaa sairastavien lasten kivusta ja vanhempien merkityksestä sen kokemisessa.

Vuorimaa väittelee Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa lauantaina 19.6. psykologian oppiaineeseen kuuluvasta aiheesta "Pain in Juvenile Idiopathic Arthritis: Parents and children as agents of disease management." Vastaväittäjä toimii professori Christiane Hermann ja kustoksena professori Juhani Julkunen.

Lastenreumaa hoidettu hyvin

Vuorimaan väitöksestä selviää, että lastenreumaan liittyvä kipu ei ollut käytettyjen arviointimenetelmien perusteella erityisen voimakasta, mutta kivun jatkuvuus ja toistuvuus oli suurempi ongelma.

- Tulokset osoittivat, että kipuoireiden kannalta merkityksellisiä ovat muut kuin sairauden fysiologiset tekijät. Useimmilla lastenreumaa sairastavilla lapsilla ja heidän vanhemmillaan oli kohtuullisen vahva käsitys omasta pystyvyydestään eli kyvystään selviytyä sairauden haasteista. Tulosten perusteella voidaan sanoa, että lastenreumaa on Suomessa tähän asti hoidettu ja kuntoutettu hyvin, Vuorimaa kertoo.

Kipu koetaan hyvin eri tavoin

Merkityksellistä on, että reumaa sairastavat lapset saattavat kokea kivun hyvin eri tavoin. Osalla lastenreumapotilaista oli kipuoireita selvästi muita enemmän. Heillä kipuoireisiin liittyi haavoittumistaipumusta, kuten masentuneisuus- ja ahdistuneisuusoireita.

Vanhempien hyvinvointi ja lapsen sairauden kanssa selviämiseen liittyvät tekijät olivat yhteydessä lapsen haavoittumistaipumukseen. Myös lapsen pystyvyyskäsityksellä oli vaikutusta koettuun kipuun.

Lastenreumasairauden hoidossa ja kuntoutuksessa koko perheeltä, erityisesti vanhemmilta, edellytetään pitkäaikaista sitoutumista. 

- Kuitenkin vanhempien rooli kuntoutuksessa ja hoidossa on toistaiseksi jäänyt melko vähälle huomiolle, Vuorimaa sanoo.  

Kokemukset merkityksellisiä kuntoutuksen kannalta

Kokonaisuudessaan tutkimus osoitti, että sekä lapsen että vanhemman käsitykset sairauden kanssa selviytymisestä sekä heidän hyvinvointiinsa liittyvät asiat ovat merkityksellisiä tekijöitä kipuoireiden ja kuntoutuksen suunnittelun kannalta. 

- Siksi lastenreumaa sairastavien lasten ja nuorten sekä heidän vanhempiensa lähtökohdat tulee ottaa huomioon hoidon ja kuntoutuksen suunnittelussa, Vuorimaa painottaa. 

Heinolalainen Hanna Vuorimaa kirjoitti ylioppilaaksi Kauhavan lukiosta vuonna 1984. Hän valmistui psykologiksi Jyväskylän yliopistosta 1990. Vuorimaa on toiminut Reumasairaalassa lasten ja nuorten alueen psykologina 13 vuotta. Tällä hetkellä hän toimii Lahden ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalalla sosiaalialan yliopettajana.

Väitöskirjan nimi on "Pain in Juvenile Idiopathic Arthritis: Parents and children as agents of disease management." ISBN 978-952-10-6332-9

Lisätiedot

Hanna Vuorimaa
puh. 040 755 5661 tai hanna.vuorimaa[at]lamk.fi