Uutisia 11.2.
Yhteisvastuuilta keskiviikkona 17.2.
Lapsiasiainvaltuutettu Maria-Kaisa Aula sekä Marttaliiton uusi toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä keskustelevat lapsen asemasta ja oikeuksista Suomessa ja Haitissa Yhteisvastuuillassa keskiviikkona 17.2. klo 18.00 Ristinkirkossa Lahdessa.
Illan isäntinä toimivat Jukka Ihalainen Lahden ensi- ja turvakodista sekä pastori Raimo Ylä-Soininmäki Keski-Lahden seurakunnasta. A capella -lauluryhmä esiintyy. Vähävaraisten lapsiperheiden tukemiseksi Suomessa ja Haitissa kerätään kolehti.
Lapsille samalla luistelutapahtuma
Lapset voivat osallistua lastenohjaajien valvonnassa samanaikaisesti järjestettävään luistelutapahtumaan torilla ja lapsille jaetaan Enkelinsiipi-heijastimet. Lapsiperheitä pyydetään saapumaan kirkkoon klo 17.30.
Yhteisvastuuilta avaa seurakunnan kolmiosaisen keskustelusarjan. Maaliskuun keskustelun aiheena on nuorten hyvinvointi ja huhtikuun Vesijärvi. Iltoihin kutsutaan vieraiksi valtakunnallisia vaikuttajia.
Yhteisvastuuillan järjestävät Lahden seurakuntayhtymä sekä Lahden ammattikorkeakoulun liiketalouden, musiikin ja sosiaalialan opiskelijat.
Lisätietoja
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU
tiedotusvastaava Sanni Virtanen
sanni.virtanen[at]lpt.fi
LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ
diakoniajohtaja Teuvo Siivonen
puh. 044 719 1260 tai teuvo.siivonen[at]evl.fi





