Uutiset 11.8.
Päijät-Hämeen korkeakoulut jalkautuvat Trioon 16.8.
Korkeakoulujen opetustarjontaa esitellään ensimmäistä kertaa Lahdessa kauppakeskuksessa, kun lauantaina 16. elokuuta koulutuksen järjestäjät jalkautuvat kauppakeskus Trioon kello 9–14.
Lahden ammattikorkeakoulun projektipäällikön Sari Niemen mukaan tempaus on osoitus yhä monipuolistuvasta korkeakoulujen välisestä yhteistyöstä Päijät-Hämeessä.
Viime syksynä päijäthämäläisten korkeakoulutoimijoiden yhteistyön tuloksena syntyi Korkeakoulutusta.fi-palvelu, joka kokoaa yhteen koko alueen ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opetustarjonnan.
– Suurin osa palvelussa esitellystä korkeakoulutarjonnasta on suunniteltu työn ohessa suoritettavaksi, Niemi kertoo.
Päijät-Hämeessä toimivat ammattikorkeakoulut ja yliopistoyksiköt (Lahden yliopistokeskus) tarjoavat tutkintoon johtavaa koulutusta, täydennyskoulutusta sekä avointa ammattikorkeakoulu- ja yliopisto-opetusta, joka on suunnattu kaikille aikuisille iästä, pohjakoulutuksesta ja tavoitteista riippumatta.
Tänä syksynä uusia opintokokonaisuuksia Päijät-Hämeessä alkaa esimerkiksi ympäristöasioihin ja viestintään liittyen, mutta myös aiempina vuosina suositut alat hallintotieteestä sisustussuunnitteluun ovat tarjolla.
Lisätietoja Trion tempauksesta:
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU
projektipäällikkö Sari Niemi
puh. 044 708 0193 tai sähköposti sari.niemi(at)lamk.fi
LAHDEN YLIOPISTOKESKUS
suunnittelija Mari Merenluoto, Koordinaatioyksikkö
puh. 050 321 3333 tai sähköposti mari.merenluoto(at)lahdenyliopistokeskus.fi




