Uutisia 4.12.
Ikoninäyttely Lahden kaupunginkirjastossa joulukuun ajan
Lahden kaupungin pääkirjaston aulassa on joulukuun ajan näyttely, jossa on näytteillä ikoneita, maalauksia ja piirroksia taideleireiltä, jotka on pidetty Konevitsan luostarissa.
Molemmat taideleirit ovat Lahden ammattikorkeakoulun Muotoilu- ja taideinstituutin avoimen AMK:n järjestämiä. Kursseille on voinut siis osallistua kuka tahansa, jota aihe on kiinnostanut, edellyttäen, että on jonkin verran aiemmin harrastanut kuvan tekemistä.
Ikonikursseja on järjestetty avoimessa ammattikorkeakoulussa syksystä 2004 lähtien. Taideleirit Konevitsan luostarissa lähtivät ajatuksesta järjestää maalauskurssi ihmisille, jotka ovat harrastaneet ikonimaalausta, mutta joille ikonien käyttö niiden omimmassa ympäristössä, luostareissa ja kirkoissa on vierasta.
- Näillä Konevitsan luostariin suuntautuvilla matkoilla ei ollut tarkoitus maalata ikoneita vaan kehittää kuvallista ilmaisua ja tehdä kuvia ikoneitten lähellä, kertoo opettaja Tarja Lanu.
Ensimmäinen taideleiri oli kesällä 2008 ja toinen tämän vuoden heinäkuussa. Kurssit ovat olleet neljän ja viiden päivän mittaisia.
- Ikonikursseilla on maalattu pohjustetulle puupohjalle perinteisellä temperatekniikalla. Mallikuvina on käytetty vanhojen ikoneitten kuvia, kertoo Lanu.
Näyttely on avoinna joulukuun loppuun asti Lahden kaupunginkirjastossa kirjaston aukioloaikoina eli maanantaista perjantaihin klo 10.00 - 20.00 ja lauantaisin klo 10.00 - 15.00.




