Lahden ammattikorkeakoulu > Viestintä > Tiedotteet

Uutisia 1.12.

Fellmannin Taiteen Areena esittää: TALVISIRKUS JÄÄN TAIKA 

Talvisirkus Jään taika saa kantaesityksensä torstaina 3.12.2009 Lahden ammattikorkeakoulun Kongressikeskus Fellmannin auditoriossa.

Ilta vie katsojan pehmeyden, kovuuden, kylmyyden ja lämmön kautta aistien maailmaan. Elementtien energia on välillä hillittyä, välillä kahlitsematonta. Maa, ilma, vesi ja tuli tarvitsevat toisiaan, mutta vieraan voiman saapuminen ajaa ikiaikaiset säännöt koetukselle.

Tarinassa matkaaja Theona löytää kadoksissa olleen jääkuningatar Belennan amuletin. Theona joutuu muinaisen artefaktin lumoihin ja sujauttaa sen kaulaansa. Hän tuupertuu amuletin voiman edessä ja tajunnan palatessa maailma hänen ympärillään on muuttunut. Matkalainen on tempautunut elementtien ulottuvuuteen. Theona ei käsitä maagisen amuletin voimaa eikä läsnäolonsa aiheuttamaa hämmennystä. Suistaako Theonan kantaman jääartefaktin hallitsematon voima elementtien välisen tasapainon kaaoksen syövereihin?

Esiintyjät ovat Koulutuskeskus Salpauksen ensimmäisen vuosikurssin sirkusartistiopiskelijoita:
Ilona Alameri, Pekka Heikkinen, Onni Hämäläinen, Janni Johansson, Noora Juppi, Petri Karvonen,
Henriette Kervinen, Reetta Kinnari, Johanna Kohonen, Hanna Laiho, Tarja Liedes, Suvi Nieminen,
Nina Puls, Ilkka Saarikoski, Eveliina Saxman, Iida Sipilä, SiNin Thach ja Gerli Toikka.

Lahden ammattikorkeakoulun Matkailun laitoksen restonomi (AMK) -opiskelijat toimivat asiakaspalvelu- ja tarjoilutehtävissä.

Talvisirkuksen toteutuksessa ovat mukana Koulutuskeskus Salpauksen sirkustaiteen koulutus sekä Lahden ammattikorkeakoulun Kongressikeskus Fellmanni ja matkailun ala.

Ohjaus Salpauksen sirkuskoulutuksen opettajatiimi, puvustus Kitte Klemettilä, rekvisiitta Oy Pyroman Finland Ltd, kampaukset ja maskeeraus Koulutuskeskus Salpauksen kauneudenhoitoalan opiskelijat, valosuunnittelu Mikko Skyttä, Rockvalot. 

Lisätietoja

KOULUTUSKESKUS SALPAUS
opettaja Petri Heikkilä, sirkustaiteen koulutus
puh. 044 708 0263 tai petri.heikkila[at]salpaus.fi

KONGRESSIKESKUS FELLMANNI
tuottaja Niina Ihalainen
puh. 044 708 0083 tai niina.ihalainen[at]lamk.fi

www.lamk.fi/talvisirkus/