Termomuovattavat puulevyvalmisteet (TERMO)
Termomuovattava puulevy mahdollistaa uudenlaiset huonekalut sekä sisustustuotteet.
Kyseessä on uusi Lahden ammattikorkeakoulun kehittämä ja patentoima muotopuristeiden valmistusmenetelmä, joka mahdollistaa aikaisempaa voimakkaammat ja monipuolisemmat kolmiulotteiset muodot esimerkiksi huonekaluissa ja sisustustuotteissa.
Pääyhteistyökumppanit
Yritykset:
Huonekalutehdas Korhonen Oy
P.O.Korhonen Oy
UPM-Kymmene Wood Oy
Vilkon Oy
Tutkimuslaitokset:
Lahden ammattikorkeakoulu Muotoilu- ja taideinstituutti, sisustusarkkitehtuuri
Lahden ammattikorkeakoulu Tekniikan ala, muovitekniikka
Tampereen teknillinen yliopisto Muovi- ja elastomeeritekniikka
Tavoitteet ja sisältö
Tutkimushankkeen päätavoitteena on kehittää uusi kilpailukykyinen muoto-osien tuotantomenetelmä, jolla voidaan valmistaa nopeasti ja tehokkaasti massaräätälöityjä tuotteita. Ensimmäisenä osatavoitteena on kehittää ja hyödyntää valmistusmenetelmän mahdollisuuksia valmistaa aiempaa voimakkaammin taivutettuja muotopuristeita. Toisena osatavoitteena on kehittää lämpömuovattavan puuviilupintaisen levyn ominaisuuksia siten, että sen valmistusprosessi voisi toimia muotopuristuksen esivaiheena samassa tuotantoyksikössä tai siten, että se mahdollistaisi verkostopohjaisten toimintamallien hyödyntämisen kalusteteollisuudessa.
Yrityskohtaisiin jatkohankkeisiin tähtäävät esiselvitystyöt jakautuvat kolmeen kehitysalueeseen: Ensimmäisenä selvitys- ja kehityskohteena on viilujen modifiointi, joka tähtää taivutusmuodon määräävän pintaviilun elastisien ominaisuuksien parantamiseen. Toisena selvityskohteena ovat muotoilun lisääntyneet mahdollisuudet uudella muotopuristusteknologialla. Kolmantena selvityskohteena ovat uuden valmistusmenetelmän automatisointiin liittyvät selvitystyöt, kuten robotisoidun muoto-osien tuotantojärjestelmän toimintaedellytykset huonekaluteollisuudessa.
Uuden muotopuristusmenetelmän patentti kuuluu Lahden ammattikorkeakoululle, ja sen käyttöoikeudet ovat Suomessa tutkimushankkeen rahoitukseen osallistuneilla osapuolilla.
Projektin toteutusaika: 1.4.2008 – 31.12.2010
Tutkimushankkeen raportit
TERMOMUOVATTAVAT PUULEVYVALMISTEET -sarja
» ABS-muovin ja koivuviilun liimaus muotopuristeissa
» Viilun murtovenymän parantaminen 3D-muotopuristuksessa
» Muottivalinta
» Levyn lujuusominaisuudet
» Lämpömuovattavasta puulevyvalmisteesta sisustustuotteeksi
» Tuotekehitys
» Kaikki edellämainitut työt yhdessä (3 Mt)
Rahoittajat
Tekes, Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), teollisuus
Lisätietoa projektista
Lahden ammattikorkeakoulu
Tekniikan ala, puutekniikka
Tutkimushankkeen projektipäällikkö Jari Suominen
Puh. 050 502 0696
Sähköposti jari.suominen[at]lamk.fi


