Tutkintoon johtava koulutus
Ympäristöbiotekniikka
Tekniikan ammattikorkeakoulututkinto • Insinööri AMK • 240 op
Syksystä 2008 Lahden ammattikorkeakoulun tekniikan alan ympäristöteknologian koulutus siirtyi Lahden tiede- ja yrityspuiston tiloihin. Samalla kampuksella toimii myös Helsingin yliopiston ympäristöekologian laitos ja Teknillisen korkeakoulun ympäristötekniikan maisterikoulutus sekä lukuisia alan yrityksiä. Tämä mahdollistaa koulutuksen yhä kiinteämmän yhteistyön alueen ympäristöliiketoiminnan sekä tutkimustoiminnan kanssa.

Mitä kaikkea ympäristöbiotekniikka on?
Ympäristöbiotekniikassa yhdistyvät biotieteet ja tekniikka, tutkimuksellisuus ja liiketoiminta. Siinä hyödynnetään eläviä organismeja ympäristön suojelussa ja kunnostuksessa. Kompostointi, jäteveden puhdistus ja mädätys perustuvat mikrobien kykyyn käyttää yhdyskunnan, maatalouden ja teollisuuden jätteitä ravintonaan ja muuttaa ne esimerkiksi biokaasuksi. Pilaantuneen maan ja pohjaveden puhdistus biologisilla menetelmillä perustuu myös mikrobien kykyyn toimia biologisesti hajoavien myrkkyjen kierrätyskeskuksina.
Molekyylibiotekniikan hyväksikäyttö on modernia ympäristönsuojelua, jossa DNA – molekyylin sisältämää tietoa hyödynnetään tehostamaan ja parantamaan ympäristöbiotekniikan prosesseja. DNA- tieto tarjoaa mahdollisuuden entistä parempaan ja tarkempaan mikrobien tunnistamiseen ja prosessinhallintaan.
Opintojen eteneminen
Tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä, mikä tarkoittaa neljän vuoden opintoja. Ensimmäinen ja toinen vuosi on yhteinen ympäristöbiotekniikan ja –tekniikan opiskelijoille sekä osittain myös miljöösuunnittelun opiskelijoille. Silloin opiskellaan matemaattis- luonnontieteellisiä aineita, tietotekniikkaa, viestintää, ympäristölainsäädäntöä sekä tutustutaan maa- ja vesiekosysteemin toimintaan ja tutkimiseen. Myös jätehuollon perusteet, jätteenkäsittelyprosessit, jäteveden puhdistus sekä elinkaariajattelu tulevat tutuiksi.
Kolmantena ja neljäntenä vuonna syvennytään molekyylibiotekniikkaan, joka pitää sisällään opintojaksoja molekyylianalytiikasta, bio – ja geeniteknologiasta ja bioinformatiikasta. Bioenergian tuotantoon sekä biologisiin kunnostusmenetelmiin syvennytään. Ympäristöbiotekniikan syventävät ammattiopinnot antavat riittävän pohjan ymmärtää ympäristöbiotekniikan prosesseja solu- ja molekyylitasolta näiden prosessien hallintaan.
Harjoittelut sijoittuvat kolmanteen opiskeluvuoteen. Opinnäytetyö tehdään pääsääntöisesti neljäntenä opiskeluvuonna. Tutkimus – ja kehitysyhteistyötä tehdään aktiivisesti Helsingin yliopiston Ympäristöekologian laitoksen kanssa.
Ympäristöbiotekniikka on kansainvälinen ala ja osa oppikirjoista on englanninkielisiä. Opintoihin kuuluvan harjoittelun ja opinnäytetyön voi tehdä ulkomailla ja muutenkin kannustetaan kansainvälistymään rohkeasti.
Ympäristöbiotekniikka on tulevaisuuden ala
Ympäristöbiotekniikka on tulevaisuuden ala, jossa tutkimus- ja kehitystyöllä on tärkeä osa. Opintojen tarkoitus on antaa valmiudet tutkia, suunnitella ja kehittää ympäristöbioteknisiä prosesseja ja toisaalta toimia asiantuntijana tällä melko uudella ympäristönsuojelun osa-alueella. Koska opinnot sisältävät laajasti myös muita kuin ympäristöbiotekniikan opintoja, suuntautumisvaihtoehdosta valmistuneet insinöörit voivat hakeutua myös valtion, kunnan ja järjestöjen palvelukseen. Myös yrittäjyys ja uusien ympäristöliiketoimintamahdollisuuksien kehittäminen tuovat työllistymismahdollisuuksia.
Lisätietoja:
yliopettaja Silja Kostia
silja.kostia[at]lamk.fi
opintosihteerit (03) 828 2311 tai (03) 828 3044


