Opiskelijatarinoita
Tutustu nykyisten ja valmistuneiden opiskelijoiden tarinoihin opiskelusta sekä ensiaskelista urapolulla.
Töissä New Yorkin muotiviikolla
Tekstiili- ja vaatetustekniikan opiskelijoilta vaaditaan kädentaitojen lisäksi
myös sitkeyttä ja paineensietokykyä.
» Katariina tietää, miten vaate valmistuu tuotannosta myyntiin
Reissumiehenä maailmalla
Puutekniikan insinööri ei osannut opintojensa alussa arvata, miten kansainvälisille kentille ura tulee häntä viemään.
» Opiskelijavaihto rohkaisi Antin matkatöihin ympäri maailmaa
Uusi ala löytyi sattumalta
Kirjapaino vaihtui miljöö- ja yhdyskuntasuunnitteluun.
- En aluksi meinannut uskoa, että tällaista koulutusta on olemassa.
» Tarja viihtyy työssään Lappeenrannan kaupungin kaavoituksessa
Tekstiili- ja vaatetustekniikan opiskelijat nappasivat tiukan haasteen
Miten olisi skicross-kilpailuasujen tekeminen olympialaisiin?
Aikaa olisi kaksi kuukautta.
» Miten opiskelijat selvisivät haasteesta?
Insinööriopiskelija kehitti rannekeinnovaation
Tietoliikennetekniikkaa opiskeleva Ella pelaa koripalloa 14. kautta. Hänen opiskelutiiminsä
sai puolestaan hienon osuman viime vuonna, kun heidät palkittiin suunnittelukisassa.
» Antoisinta opiskelussa on "valaistumisen" tunne
Tietokone-elektroniikka kiehtoo Hannua
Kun opiskelee tietokone-elektroniikkaa, voi tehdä vaikka virvokkeita kuljettavan
telaketjurobotin.
» Insinöörin työ on jatkuvasti uuden oppimista
On vaikeaa löytää tuotteita, joissa ei olisi muovia
Muovitekniikan opiskelija Ilkka kutsuu itseään leikkisästi ”legoinssiksi”.
Oikeasti hän valmistuu muovitekniikan insinööriksi.
» Muovi on tulevaisuudessa yhä isompi juttu
Koulu antaa perustyökalut työmaailmaan
Muoviala sopii teknisesti orientuneille ihmisille, jotka eivät pelkää haasteita, ja jotka ovat
avoimia oppimaan uutta, kertoo Antti.
» Muovitekniikan mahdollisuudet kiehtoivat
Miljöösuunnittelussa saa käyttää luovuutta
Pekingiin lähtevä judoka Johanna tuli Lahteen urheilun perässä ja innostui
miljöösuunnittelun opinnoista.
» Tuleva insinööri on aina pitänyt luonnosta
Automatisoiminen kiinnostaa Jyrkiä
- Yritän tulevaisuudessa varastaa ihmisiltä työpaikat automatisoimalla heidän työtehtävänsä.
Samalla työllistän sillä itseni, Jyrki nauraa.
» Uudet tekniset ratkaisut kiinnostavat
Ghanan luonnonpuistot tekivät Petriin vaikutuksen
Helsinkiläinen Petri muutti Lahteen puutekniikan opintojen perässä. Sekä opiskelu että
Lahdessa asuminen on tuntunut koko ajan paremmalta.
» Parasta on ollut ryhmän hyvä henki
Ensimmäistä kertaa Lahdessa pääsykokeissa
Puualalla on hyvät kansainväliset mahdollisuudet, sanoo puutekniikkaa opiskeleva Antti.
- Työharjoittelu on ollut hyvin antoisaa.
» Antti laskee myös opiskelijaelämän isoksi plussaksi
Aikuisopiskelussa saa hyviä kontakteja
Sami työskenteli tekniikan parissa ja huomasi eräänä päivänä lehdestä mekatroniikan
aikuiskoulutuslinjan mainoksen.
» Sami opiskelee saadakseen virallisen todistuksen ammattitaidostaan
Aikuisopiskelu vaatii perheen täysipainoisen tuen
Tiina on kolmen pojan äiti, tuotelinjapäällikkö ja aikuisopiskelija. Hän opiskelee tuotantopainotteista mekatroniikkaa, eikä töiden ja opintojen yhteensovittaminen ole aina helppoa.
» Tiinan mielestä opiskelu aikuisena työn ohessa antaa kaikupohjaa
Koko viikonloppu voi mennä koodatessa
Mediatekniikan koulutusohjelmassa opiskeleva Pirita on
yllättynyt positiivisesti siitä, että opintoihin kuuluu paljon erilaisia luovia aineita.
» Tekninen visualisointi vei Piritan mukanaan


