Soveltavan liikunnan osaamis- ja resurssikeskus
Tarkoitus ja tavoitteet
Soveltavan liikunnan osaamis- ja resurssikeskus -hanke on Euroopan aluekehitysrahaston osittain rahoittama projekti. Päijät-Hämeen liitto toimii hankkeessa rahoitusviranomaisena. Projekti on kolmivuotinen. Projektin aikana perustetaan Soveltavan liikunnan osaamis- ja resurssikeskus Liikuntakeskus Pajulahteen yhteistyössä mm. Päijät-Hämeen ja Kymenlaakson alueen oppilaitosten ja erityisliikuntajärjestöjen kanssa. Soveltavan liikunnan osaamis- ja resurssikeskus toteuttaa soveltavaa tutkimusta ja kehittää uusia toimintamalleja yli maakuntarajojen tapahtuvan liikunnan ja liikkumisen apuvälineiden saatavuuden ja käytön ohjaukseen. Hankkeen tavoitteena on lisätä hyvinvointipalvelujen saavutettavuutta ja esteettömyyttä, jossa kohderyhmänä on sekä palveluja tarjoavat oppilaitokset, kunnat, yritykset, kolmas sektori että yksittäinen kuluttaja.
Projektin tavoitteet ovat:
- Perustetaan soveltavan liikunnan osaamis- ja resurssikeskus Liikuntakeskus Pajulahteen palvelemaan alueen väestöä, palvelujen tarjoajia ja yhteistyökumppaneiden tarpeita
- Lisätään erityisryhmiin kuuluvien henkilöiden terveyttä, hyvinvointia ja osallistumisen mahdolli-suuksia terveyttä edistävään liikuntaan
- Perustetaan laaja-alainen yhteistyöverkosto liikunta-, sosiaali-, terveys- ja hyvinvointiteknologiansektoreiden välille (kunnat, oppilaitokset, työelämä ja alan järjestöt)
- Tiedotus ja konsultointi apuvälineiden hankinnoista päättäville tahoille (mm. Kela, kunnat)
- Tuetaan pilottikuntien (esim. Nastola) terveyttä edistävän luontomatkailun kehittämistä pilotoi-malla esim. luonto-, retkeily-, kalastus- ja melontareittien esteettömyysratkaisuissa
- Käynnistetään soveltava tutkimus- ja kehitystyö oppilaitosyhteistyönä (LAMK, KYAMK) hankkeen vaikutuksista.
Sosiaali- ja terveysala tuottaa projektiin asiantuntijuutta.
Tulokset
Soveltavan liikunnan osaamis- ja resurssikeskus täydentää ja vahvistaa Liikuntakeskus Pajulahden osaamisalaa ja jää pysyväksi toimintamuodoksi. Nastolan ja muiden kuntien luontoliikuntapalvelujen esteettömyys ja saavutettavuus on parantunut. Hankkeen avulla yhteistyöverkostojen laajeneminen saa aikaan uusia yhteistyömuotoja. Soveltavan liikunnan apuvälinelainaamo täydentää terveyttä edistävän liikunnan harrastamisen mahdollisuuksia. Terveyden kannalta liian vähän liikkuvien liikunta on lisääntynyt. Palvelukonseptien tuotteistaminen edesauttaa ja lisää kysyntää, kun palvelut on selkeästi kohdennettu erilaisten asiakasryhmien tarpeisiin.
Koordinaattori
Liikuntakeskus Pajulahti
Yhteistyökumppanit
- Lahden Ammattikorkeakoulu, Sosiaali- ja terveysala
- Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Vierumäen yksikkö
- Suomen Urheiluopisto
- Kymenlaakson ammattikorkeakoulu, sosiaali- ja terveysala
- Nastolan kunta
Hankkeen toteutusaika: 1.8.2009 - 31.7.2012
Rahoittaja: EAKR-ohjelma
Lisätietoa hankkeesta
Paula Harmokivi-Saloranta, fysioterapian lehtori
Puh. 044 708 0747
Sähköposti paula.harmokivi-saloranta[at]lamk.fi
LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU
Sosiaali- ja terveysala
Hoitajankatu 3
15850 LAHTI
» Lisätietoa hankkeesta Liikuntakeskus Pajulahden sivuilta


