Lahden ammattikorkeakoulu > Sosiaali- ja terveysala > Hyvinvointipalvelut > Oppimiskeskus Optiimi


Työelämä- ja hyvinvointipalvelut

Oppimiskeskus Optiimi


”Positiivinen ja moderni, kansainvälinen tuulahdus, osa globalisaatiota, uuden luoja, siinä on sellaista tuoreutta.”

~Asiakkaan kommentti kevät 2008~

 

Terveyttä ja hyvinvointia

Oppimiskeskus Optiimi on osa Lahden ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalaa. Oppimiskeskus Optiimin toiminta liittyy kiinteästi eri koulutusalojen opetussuunnitelmiin. Siellä toteutetaan työelämälähtöisiä hankkeita, joissa sosiaali- ja terveysalan opiskelijat kohtaavat eri-ikäisiä asiakkaita. Opiskelijat osallistuvat palvelujen ja hankkeiden suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Palvelut ja hankkeet ovat osa tutkimus- ja tuotekehitystoimintaa.

Asiakas valitsee sopivimman vaihtoehdon

Asiakkaitamme ovat yksilöt, perheet, yhteisöt, kunnat ja yritykset Päijät-Hämeen alueella. Palvelujen ja kehittämistoiminnan lähtökohtana ovat aina asiakkaan omat toiveet ja yksilölliset tarpeet. Onnistunut lopputulos syntyy monialaisesta asiantuntijaosaamisesta, joka toteutuu opiskelijoiden, fysioterapian, hoitotyön ja sosiaalialan opettajien ja ohjaajien yhteistyönä.

Asiakaslähtöiset palvelut ja hankkeet toteutetaan asiakkaan kanssa sovitussa paikassa esim. työpaikoilla.

Oppimiskeskus Optiimilla on käytössään myös monipuoliset ja uudistetut tilat, allasosasto, liikunta- ja kuntosali sekä ympäröivät Salpausselän maastot.

Valikoimissamme olevat palvelutuotteet:

Hoitotyön palvelutuotteita:

  • Finlandia-hiihdon ensiapupäivystys
  • Tyhytoimintapaketit

Fysioterapian palvelutuotteita:

  • Kuntotestaus
  • Lihastasapainokartoitukset
  • Motorista kehitystä tukeva lasten vapaa-ajankerho
  • Terveysliikuntaohjaus/neuvonta
  • Tyhytoimintapaketit

Sosiaalialan palvelutuotteita:

  • Iltapäiväkerhotoiminta
  • Lapsiparkki
  • Maailman Pienin Joulukuusi

Henkilökunta vastaa toiminnan laadusta

Palvelujen suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista vastaavat Sosiaali- ja terveysalan henkilökuntaan kuuluvat opettajat yhteistyössä palvelukoordinaattoreiden kanssa.

Lisätietoja palveluista ja kehittämistoiminnasta saatte Oppimiskeskus Optiimin henkilökunnalta.

Kati Ojala, palvelukoordinaattori, sosiaalialan koulutusohjelma
gsm 044 708 0407

Marita Rajala, palvelukoordinaattori, fysioterapian koulutusohjelma
gsm 044 708 0392

Virpi Seppänen, palvelukoordinaattori, hoitotyön koulutusohjelma
gsm 050 526 5933

Taina Anttonen, FT, TtM
yliopettaja, tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoiminta
gsm 050 385 5579

Sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi[at]lamk.fi

Yhteystiedot
» Kartta ja yhteystiedot

Opinnäytetyöt

Lahden ammattikorkeakoulun opinnäytetyö toteutetaan tavallisimmin työelämä- tai hanketoimijan toimeksiantona. Opinnäytetyön kautta vaikutetaan erityisesti ihmisten hyvinvointiin sekä sosiaaliseen ja terveelliseen elämiseen alueellisesti.

Opinnäytetyön toteuttamisella opiskelija saa valmiuksia ja osaamista oman alansa asiantuntijuuteen toimia työelämän tutkimus- ja kehittämistoiminnassa. Työelämään tai hankkeeseen liittyvän opinnäytetyön vahvuus on siinä, että opinnäytetyön tuloksena saavutettu uusi tieto, toiminta, palvelu, tuote tai muu toiminnallinen produktio on välittömästi työelämä- tai hanketoimijan hyödynnettävissä. Toimeksiannossa sovitaan tarkemmin mm. kustannuksista ja tekijänoikeuksista.

» Opinnäytetyön toimeksiantosopimus (doc)

Sosiaali- ja terveysalalla on päävastuu opinnäytetyön ohjauksesta ja arvioinnista. Työelämä- tai hanketoimija on mukana ohjaamassa opinnäytetyötä oman asiantuntijuutensa ja osaamisensa perusteella.
Lahden ammattikorkeakoulusta valmistuneet opinnäytetyöt julkaistaan sähköisenä. Opinnäytetyö ovat koottu elektronisesti luettaviksi Päijät-Hämeen koulutuskonsernin tietokeskukseen.

» Valmiita opinnäytetöitä


Lisätietoja ja yhteydenotot:

Taina Anttonen, FT, TtM
yliopettaja, tutkimus- kehitys- ja innovaatiotoiminta
Puh. (03) 828 2785, gsm 050 385 5579
Sähköposti etunimi.sukunimi[at]lamk.fi