Opiskelijan tarina
Uurastus on vaivan arvoista
Lahtelaisen 43-vuotiaan Jaanan matka sairaanhoitajaopiskelijaksi ei ole ollut suorin, mutta sitäkin vaiherikkaampi. Jaana lähti 18-vuotiaana vuodeksi Italiaan au pairiksi, mutta vuosia reissussa vierähtikin kahdeksan.
- Siellä ollessani menin naimisiin ja sain pojan. Vuonna 1990 palasin perheeni kanssa Suomeen.
Suomeen tultuaan Jaana ehti olla muutaman vuoden töissä teollisuuden saralla ja valmistui sittemmin myös parturi-kampaajaksi. Koska kampaamoalan töitä ei kuitenkaan löytynyt, lapsuuden haaveammatti hoitoalasta palasi Jaanan mieleen.
- Minua onnisti ja sain harjoittelijan paikan yksityiseltä hammaslääkäriasemalta. Työ oli kiinnostavaa ja monipuolista, joten jäin vuonna 2000 opintovapaalle kahdeksi vuodeksi. Halusin opiskella lähihoitajaksi, joka on suuntautunut hammashoitoon.
Jaana suoritti lähihoitajan tutkintonsa päiväopiskeluna. Harjoittelujaksojen aikana hänelle selvisi, että sairaalaympäristö on hänen juttunsa. Jaana valmistui lähihoitajaksi ja sai töitä Päijät-Hämeen keskussairaalan keuhkosairauksien yksiköstä.
- Työskentelin siellä noin vuoden. Marraskuussa 2003 sain varahenkilön paikan Lahden kaupunginsairaalasta. Sairaalassa töissä ollessani olen oppinut arvostamaan elämää ja sen pieniä, itsestään selviä asioita.
Jaana huomasi kuitenkin parin sairaalavuoden jälkeen, että haluaa edetä ja kehittyä ammatillisesti työssään.
- Hain opiskelemaan Lahden ammattikorkeakouluun sairaanhoitajaksi. Pääsin opiskelemaan Sosiaali- ja terveysalan laitokselle hoitotyön koulutusohjelmaan, ja aloitin opiskeluni elokuussa 2006. Teen opintoni monimuoto-opetuksena työn ohessa.
Jaana on kokenut sen rikkaudeksi, että koulussa opitut uudet asiat voi tuoda heti omaksi voimavaraksi työssään, eikä tarvitse odottaa, että pääsee kuukausien päästä työharjoitteluun toteuttamaan oppimiaan asioita.
- Myös se aikuisopiskelussa on ollut myönteistä, että olen voinut itse suunnitella opiskeluani, opiskelutahtiani ja myös tulevia harjoittelupaikkojani.
- Uskon, että kun valmistun joulukuussa 2009, tutkintoni antaa minulle uusia mahdollisuuksia työskennellä. Kaikki tämä uurastus on todella ollut vaivan arvoista.
Opiskelijoiden yhteishenki luokalla on ollut hyvä, mikä Jaanan mielestä on iso voimavara. Lisäksi myös työnantaja on suhtautunut hienosti ja kannustavasti Jaanan opiskeluihin.
- Työvuoroni on pyritty tekemään niin, että ne tukevat opiskeluani. Työni on hyvin vaihtelevaa, koska kierrän kuutta eri osastoa säännöllisesti.
Vapaa-aikaa Jaanalle ei paljon jää työn, opiskelun ja perheen lisäksi. Mutta heti kun avautuu mahdollisuus, Jaana lähtee sauvakävelemään tai uimaan.
- Viimeisin villitykseni on vesikävely, Jaana nauraa.
Lisätietoja?
Haluatko fysioterapeutiksi, sairaanhoitajaksi, terveydenhoitajaksi tai sosionomiksi? Kiinnostaako sinua työ lasten ja nuorten parissa? Lue Lahden ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan laitoksen tarjonnasta: www.lamk.fi/sosiaalijaterveys
Teksti: Helena Salakka
Kuva: Aino Mäki


