Opiskelijan tarina
Autonasentajasta sosionomiksi
Sosionomiksi opiskeleva Aki-Matti Kivelä ei ole edennyt suorinta tietä ammattia valitessaan. Seinäjoelta kotoisin oleva mies on valmistunut ensin autonasentajaksi, ollut kaksi kertaa rauhanturvaajana, opiskellut lähihoitajaksi ja työskennellyt sen jälkeen useita vuosia lastenkodissa.
- Ajattelin mennä ammattikorkeakouluun heti lähihoitajaksi valmistumisen jälkeen, mutta päätinkin ensin tehdä töitä ja mennä opiskelemaan sitten, kun työt loppuvat. No työt eivät loppuneet, mutta kaipasin uusia ideoita.
Kivelä hakeutui sosiaali- ja terveysalan aikuiskoulutukseen etsimään työuralleen uusia ajatuksia. Hän opiskelee nyt kolmatta vuotta Lahden ammattikorkeakoulussa sosiaalialan koulutusohjelmassa. Kivelä tekee opintojaan työn ohessa, kuten muutkin ryhmän opiskelijat.
- Lähiopetusta on noin kolmena päivänä viikossa, joten lähikertojen väliin jää aika paljon omatoimista opiskelua. Opinnot on järjestetty joustavasti ja järkevästi, eikä mitään turhanpäiväistä hömpötystä ei ole, Kivelä kiittelee. Muun ryhmän merkitys korostuu aikuisopiskelussa paljon.
- Meillä on todella tiivis ja mahtava porukka, jonka takia jaksaa opiskella. Siellä on positiivista ja hullua energiaa: silloin kun itse ei jaksa, niin joku kyllä tuuppaa liikkeelle. Kaikki tietävät tasan tarkkaan, mitä opiskelu työn ohessa vaatii.
Kivelä saa energiaa myös harrastuksistaan, hän käy lenkillä, kalastaa ja liikkuu muutenkin luonnossa.
- Tosin työn ja opiskelun ohessa ei välillä ehdi harrastaa muuta kuin bussipysäkille kävelyä, hän naurahtaa.
Aki-Matti Kivelää kiinnostaa edelleenkin työskennellä lastensuojelussa, mutta haluaisi kokeilla myös jotakin muutakin.
- Sosionomin ammattikorkeakoulututkinto on laaja-alainen ja tarjoaa niin paljon mahdollisuuksia. Nyt opiskeluaikana on hyvä miettiä, mitä tulevaisuudessa haluaisi tehdä.
Lisätietoja?
Haluatko opiskella aikuiskoulutuksessa fysioterapeutiksi, sairaanhoitajaksi, terveydenhoitajaksi tai sosionomiksi? Kiinnostaako sinua työ lasten ja nuorten parissa? Lue Lahden ammattikorkeakoulun Sosiaali- ja terveysalan laitoksen tarjonnasta: http://www.lamk.fi/sosiaalijaterveys/
Teksti ja kuvat: Joanna Vihtonen


