Jatkajakoulu
Jatkajakoulu-projekti päättyi 30.4.2008.
Lisätietoa Jatkajakoulusta on projektin omilla www-sivuilla.
Mikä Jatkajakoulu on?
Suomen ammattikorkeakoulujen yrittäjyysverkosto FINPIN järjestää Lahden ammattikorkeakoulun Liiketalouden laitoksen kanssa ensimmäistä kertaa Suomessa JATKAJAKOULUN.
Noin 60 - 80 000 yrittäjää tulee vaihtamaan omistajaa vuoteen 2013 mennessä. Ammattikorkeakouluja odotetaan osallistuvan merkittävästi tämän tulevaisuuden ongelman ratkaisuun. Suomen ammattikorkeakoulujen yrittäjyysverkosto FINPIN on valinnut yhdeksi keskeiseksi toimintasektorikseen yrittäjäpolvenvaihdosten edistämisen. Tätä tarkoitusta varten suunniteltiin Jatkajakoulu-hanke, johon on saatu Euroopan sosiaalirahaston ja Kauppa- ja teollisuusministeriön 2-vuotinen rahoitus.
Jatkajakoulu on 15 opintopisteen yritysjohtamisen tehovalmennus, joka perehdyttää ja valmentaa opiskelijoita yrittäjänvaihdosprosessissa ja yrityksen liiketoiminnan kehittämisessä sekä käynnistää konkreettisia omistajuuden vaihdoksia.
Jatkajakoulupilotti toteutetaan ensin Lahden ammattikorkeakoulussa, ja siitä saadut kokemukset siirretään muihin ammattikorkeakouluihin vuosien 2006 - 2007 aikana.
Opiskelijavalinta yrittäjyystestin avulla
Valtakunnallisena pilottina toimivaan Lahden ammattikorkeakoulun Jatkajakouluun opiskelijavalinta suoritettiin Entrepreneurial Focus -testin perusteella. Kaksiosaiseen testiin kuului itsearviointiosuus sekä asiantuntijahaastattelu.
» Lisätietoja testistä (pdf)
Tammikuussa 2006 järjestettyyn yrittäjätestiin osallistui 112 yrittäjyydestä kiinnostunutta Lahden ammattikorkeakoulun opiskelijaa:
- Tekniikan laitoksesta 27 opiskelijaa
- Liiketalouden laitoksesta 43 opiskelijaa
- Sosiaali- ja terveysalan laitoksesta 8 opiskelijaa
- Matkailun laitoksesta 17 opiskelijaa
- Muotoiluinstituutista 17 opiskelijaa
Yhteensä 60 opiskelijaa jätti hakemuksen jatkajakouluun. Heistä 30 valittiin mukaan pilottina toteutettavaan Jatkajakouluun:
- Tekniikan laitoksesta 12 opiskelijaa
- Liiketalouden laitoksesta 11 opiskelijaa
- Sosiaali- ja terveysalan laitoksesta 4 opiskelijaa
- Muotoiluinstituutista 2 opiskelijaa
Jatkajakoulu starttaa keväällä 2006
Jatkajakoulu valmentaa opiskelijoita siirtymään omistaja- tai palkkajohtajaksi yritykseen. Jatkajakoulun tavoitteena on yhdistää yrittäjyydestä kiinnostuneet opiskelijat ja luopujayrittäjät siten, että tuloksena on todellinen ja onnistunut yrittäjä- tai sukupolvenvaihdos Win-Win –periaatteella.
Jatkajakoulun laajuus on 15 op vapaasti valittavia opintoja. Tämän lisäksi tulevat koulutusohjelmittain erikseen sovittavat työharjoittelut, projektityöt, ja opinnäytetyö, jotka voidaan räätälöidä jatkajayrittäjän kehitystarpeiden mukaisesti.
Jatkajakoulun intensiivivaihe kestää vuoden 2006 ja varsinaiset omistajavaihdokset tapahtuvat vuodesta 2007 eteenpäin. Samanaikaisesti Jatkajakoulun kanssa kehitetään hankkeessa uusia innovatiivisia tapoja siirtää omistajuutta, johtajuutta ja osaamista yrittäjältä jatkajayrittäjälle.
Kevään 2006 aikana toteutetaan kuusi ensimmäistä lähijaksoa ja käynnistetään konkreettinen yhteistyö myyjäyritysten etsimiseksi alueellisten yhteistyökumppaneiden kanssa, joita ovat mm. Päijät-Hämeen Yrittäjät, TE-keskus, Finnvera, rahoituslaitokset, Uusyrityskeskus sekä Lahden Tiede- ja Yrityspuisto Oy. Tavoitteena on löytää alueelta 100 potentiaalista vaihdosprosessiin lähtevää yritystä.
Lisätietoja
Tapio Kari, p. 03 828 2610
Jukka Ilmonen, p. 03 828 2643
Sakari Kuvaja, p. 03 828 2618
Simo Saurio, p. 040 581 4077








