Lahden ammattikorkeakoulu > Opiskelijoille > Opintojen ohjaus

Opintojen ohjaus

Opintojen ohjauksen tavoitteena on tukea oppimisprosessia siten, että opiskelija pystyy toteuttamaan omaa opintosuunnitelmaansa asettamiensa tavoitteiden mukaisesti. Tavoitteena on, että opiskelijalla on valmiuksia

  • omaehtoiseen ja itseohjautuvaan opiskeluun
  • opiskelunsa, opetuksen ja oppimisen kehittämiseen
  • työelämässä toimimiseen harjoittelun aikana
  • opiskeluun ulkomailla
  • työelämään hakeutumiselle valmistuttuaan 
  • jatko-opintoihin itsensä jatkuvaksi kehittämiseksi.

Opettajatutorointi toimii kaikissa koulutusohjelmissa. Opettajatutor antaa ohjausta ja tukee pääaineen tai oman aineensa opinnoissa, auttaa henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman (HOPS) laadinnassa sekä arvioi yhdessä opiskelijan kanssa opinnoissa edistymistä.

Opiskelijatutorit ovat ylempien vuosikurssien opiskelijoita, jotka ovat tehtäväänsä valmennettuja ja ohjaavat uusia opiskelijoita. Ohjaus tapahtuu joko henkilökohtaisesti tai ryhmissä.

Opintojen alussa uusi opiskelija pyritään perehdyttämään oppimaan oppimisen taitoihin ja opiskelijalle tarjoutuviin etuihin sekä muihin mahdollisuuksiin Lahden ammattikorkeakoulun tarjoamina palveluina. Lisäinformaatiota opiskelijatoiminnasta saa myös uuden opiskelijan oppaasta.

» Opinto-oppaat

Opintojen ohjaus koulutusaloilla

Liiketalouden ala

Nuoret: DP in International Business, Liiketalouden ko, kansainvälisen kaupan ko.
Enni Rantahalmeen sijainen Susanna Linko, puh. 044 708 0775 

Aikuiset: Liiketalouden ko, Logistiikan ko.
YAMK: Yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen ko., DP in International Business Management
Siru Kilpilampi, puh. 044 708 0207

Matkailun ala

Nuoret: Matkailun ko. ja Hotelli- ja ravintola-alan ko.
YAMK: Palveluliiketoiminnan ko.
Tiina Seikkula, puh. 044 708 0077

Aikuiset: Matkailun ko. ja Hotelli- ja ravintola-alan ko.
Kirsi Kallioniemi, puh. 044 708 0543

(Tutoropettajien yhteystiedot Repussa)

Muotoilu- ja taideinstituutti

Nuoret: Muotoilun ko. ja Viestinnän ko.
Terhi Katila, puh. 03 828 2834

Aikuiset: Muotoilun ko. ja Viestinnän ko.
YAMK: Muotoilun ko. ja DP in Interior Design
Eija Mäkelä, puh. 050 380 8338

Muotoilu- ja taideinstituutti

Nuoret ja aikuiset: Kuvataiteen ko.
Kirsti Nenye, puh. 03 828 2862

Musiikki- ja draamainstituutti

Nuoret ja aikuiset: Musiikin ko.
Tarja Taurula, puh. 050 538 2343

Sosiaali- ja terveysala

Nuoret ja aikuiset: Fysioterapian ko., Hoitotyön ko. ja Sosiaalialan ko.
Leena Nietosvuori, puh. 03 828 2706

YAMK: Sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen ko., Sosiaalialan ko. ja Kuntoutuksen ko.
Juha Roslakka, puh. 044 708 0753

Tekniikan ala

Nuoret ja aikuiset: Tietotekniikan ko. ja Mediatekniikan ko.
Tommi Veijalainen, puh. 050 309 3214

Nuoret ja aikuiset: Kone- ja tuotantotekniikan ko.
Kristian Rintala, puh. 050 380 8310

Nuoret ja aikuiset: Materiaalitekniikan ko.
Leena Kiuru, puh. 044 708 0549

Nuoret ja aikuiset: Ympäristöteknologian ko.
Tuija Marila, puh. 044 708 0780

Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi[at]lamk.fi