Kansainvälinen toiminta

Kansainvälisyyteen kasvattaminen on yksi Musiikki- ja draamainstituutin keskeisistä toimintaperiaatteista. Opiskelijoita rohkaistaan lähtemään opiskelijavaihtoon ja opettajia opettajavaihtoon.
Musiikki- ja draamainstituuttiin otetaan paitsi vaihto-opiskelijoita myös tutkinto-opiskelijoita koko maailmasta. Musiikki- ja draamainstituutissa on ollut tutkinto-opiskelijoita mm. Islannista, Japanista, Kiinasta, Perusta, Venäjältä ja Virosta.
Musiikki- ja draamainstituutin orkesterit, yhtyeet ja opiskelijat käyvät aika ajoin esiintymässä omin konsertein ulkomailla.
Opiskelijamääräämme nähden jo kohtalaisen laajaksi on kasvanut ulkomaisten huippuopettajien tuominen pitämään mestarikursseja Lahdessa. Näitä kursseja tarjotaan mahdollisuuksien mukaan paitsi omille opiskelijoille myös muiden oppilaitosten edistyneille opiskelijoille.
Musiikki- ja draamainstituutti tekee yhteistyötä monien ulkomaisten musiikin alan korkeakoulujen kanssa mm. Erasmus- ja Nordplus-ohjelmien puitteissa. Laitos on joko suoraan tai Lahden ammattikorkeakoulun osana toimiva jäsen Nordiska konservatorierådetissa, AECssa (Association Européenne des Conservatoires) ja ELIAssa (European League of Institutes of the Arts).
Kansainvälisistä yhteyksistä vastaa
Minna Liski
(opiskelija- ja opettajavaihto, ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat)
Kv-koordinaattori
Puh. 044 708 0106
Sähköposti minna.liski[@]lamk.fi

