Opiskelijan tarina
Aku Ankka ja opettaminen kolahtivat
”Opettaminen on jollain merkittävällä tavalla ollut aina lähellä sydäntäni, joten päätyminen pari vuotta sitten opiskelemaan varhaisiän musiikkikasvatusta oli aika luonnollista. Minusta tulee siis isona musiikkipedagogi, ja voin olla tulevaisuudessa töissä vaikka musiikkileikkikoulussa opettajana.
Itse opiskeluun kuuluu erilaisia pedagogisia opintoja. Meillä on harjoittelua musiikkileikkikouluryhmissä ja totta kai myös musiikin opettelemista: säveltapailua, musiikinteoriaa ja -historiaa. Opetuksen taso on täällä huippuluokkaa. Voin sanoa, että opettajat ovat aidosti kiinnostuneita meistä opiskelijoista.
Musiikin koulutusalalla on erittäin hyvä henki. Koska opiskelijoita ei ole valtavasti, myös kaikki eri vuosikursseilta tuntevat toisensa. Meillä on myös paljon juhlia. Lukuvuoden alussa on uusien opiskelijoiden pirskeet, joissa on livebändi ja -karaokea. Uudet ystävät ovat aina mukava juttu, mutta olen pitänyt etenkin siitä, että olen saanut uuden ”kotikaupungin”. Lahti on hyvä paikka.
Meillä on myös hieman erikoisempia kursseja,kuten nukketeatteria- ja lastenteatteria. Viime keväänä olin lastenteatterikurssilla, jossa teimme Sirkus Septimi -esityksen. Sitä kävi katsomassa yli 600 päiväkotilasta Lahdesta. Esityksessä pääosassa oli Super-Maire, maailman vahvin nainen,jonka voimat taikuri siirsi vahingossa ballerinalle.
Meillä on koulun puolesta myös bändijuttuja. Instrumenttini oli aikaisemmin kitara, mutta nykyään ykkösinstrumenttini on laulu. Vapaa-aikana teen musiikin lisäksi hyvää ruokaa. Harrastuksiini kuuluvat myös alamäkiajo, kirjat,elokuvat ja sarjakuvat, ja niistä varsinkin Aku Ankat vuosilta 1934–46. Ne iskevät, koska ne ovat hyvin piirrettyjä. Aku on vaan ihan päällikkö äijä!”
Miikka on tuleva musiikkipedagogi (AMK). Varhaisiän musiikkikasvatuksen linja kestää 4,5 vuotta.
Musiikin laitoksella voi opiskella myös esittävän musiikin, instrumenttiopetuksen sekä musiikkiteatterin
linjoilla. Lue lisää www.lamk.fi/musiikki

