Lahden ammattikorkeakoulu > Musiikki > Esittely > Opiskelijatarinoita

Opiskelijan tarina

Tanssija-laulaja tähtää Madonnan taustajoukkoihin

Musiikkiteatteria ensimmäistä vuotta opiskelevalla Jussilla, 28, on vauhdikas menneisyys. Hän on ehtinyt työskennellä levy-yhtiössä, Yleisradion tuotantotekniikassa, radio- ja tv-toimituksessa, tv-tuotantoyhtiössä ja Lappeenrannan kaupunginteatterin musikaaleissa.

Lappeenrannasta kotoisin oleva Jussi tunnustaa, että työ on ollut hänelle ykkösjuttu elämässään musiikin ja tanssin lisäksi.

- Olin aikoinani Lappeenrannan musiikkiopistossa lyöjänä ja sittemmin opiskelemassa laulua. Opiskelin myös showtanssia. Teatterissa olen tanssinut, näytellyt ja laulanut useissa musikaaleissa.

Syksyllä 2007 Jussi aloitti musiikkiteatterin opiskelut Lahden ammattikorkeakoulun Musiikin laitoksella. Lahti ja Lahden taiteilijapiirit olivat Jussille entuudestaan tuttuja, sillä hän on tanssinut lahtelaisen Hot Club Dance Companyn riveissä.

- Tanssin aikuisten muodostelmashowtanssin kilpailuryhmässä Hot Club United Saksan MM-kilpailuissa 2006 ja keväällä 2007, jolloin meille ropsahti kultaa.

Jussin tuli tuolloin kelattua paljon sitä, josko hän hankkisi esittävästä taiteesta itselleen ammatin.

- Juttelin paljon kisaryhmän kanssa ja samalla tutustuin muutamaan musiikkiteatterilinjan opiskelijaan. Yksi jo linjalta valmistunut opiskelija rohkaisi minua hakemaan opiskelemaan musiikkiteatteria Lahteen.

Tällä hetkellä Jussi on todella innoissaan alkaneista musiikkiteatterin opinnoistaan.

- Erityisesti pidän kaikista esittävän taiteen tunneista eli laulun, tanssin ja näyttelijäntyön tunneista.

Hän on päättänyt tehdä lujasti töitä koulun ja kehittymisensä eteen. Tulevaisuuden osalta Jussi toivoo, että hän löytää edelleen töitä esittävän taiteen parista, joko Suomesta tai ulkomailta.

- Erityisesti tanssi- ja musiikkiteatterin tuotannot ja musikaalit ovat sydäntäni lähellä. Uskoisin löytäväni itseni niiden parista tulevaisuudessakin.

- Ja jos jonain päivänä pääsen Madonnan taustatanssijaksi ja -laulajaksi, kaikki maalliset toiveeni toteutuvat sen myötä. Talvi kuluukin sitä puhelua odotellessa, mies virnistää.

Ei Jussin talvi tosin taida mennä pelkästään Madonnan puhelua odotellessa. Jussi heittää opintojensa ohessa nimittäin FINmix-bilebändikeikkaa, ja hän on käynyt studiossa Tampereella laulamassa lastenlevyä.

- Valmistaudun pukemaan hiiripuvun päälleni. Hilarius-hiiri ystävineen lähtee Lappiin purkittamaan musiikkivideoita ja ilahduttaa pian entistä ehompana lapsia ja kaikkia lapsenmielisiä!

Lisätietoja koulutuksesta?

Haluatko soiton- tai musiikkileikkikoulun opettajaksi, ammattimuusikoksi tai tekemään musiikkiteatteria?

Lue, mitä vaihtoehtoja Lahden ammattikorkeakoulun Musiikin laitokselta löytyy: www.lamk.fi/musiikki

 

Teksti ja kuva: Helena Salakka