Lahden ammattikorkeakoulu > Musiikki > Esittely > Opiskelijatarinoita

Ella JäppinenOpiskelijan tarina

Katso video

Runonlausunnasta broadway-musikaaliin

- Joistakin paikoista tulee sellainen olo, että tämä on minun paikkani. Täältä tuli sellainen fiilis, kertoo musiikkiteatterin opiskelija Ella Jäppinen opiskelupaikastaan musiikki- ja draamainstituutissa.

Ella opiskelee kolmatta vuotta musiikkiteatteria, ja hänellä on takanaan jo mittava jatkumo musiikin, tanssin ja näyttelemisen harrastusta.

- Olen taitoluistellut, tanssinut, soittanut pianoa, ollut musiikkiluokilla ja näytellyt teatterissa. Minulle taisi kirkastua jo 15-vuotiaana, että haluan tehdä tulevaisuudessa juuri musiikkiteatteriin liittyviä asioita.

Musiikkiteatterin opetus jakaantuu kolmeen pääalueeseen: lauluun, tanssiin ja näyttelijäntyöhön.

- Opetussisällöt vaihtelevat vuosikursseittain. Esimerkiksi näyttelijäntyössä opettajat keskittyvät kunakin vuonna eri asioihin. Meillä on opinnoissa myös muun muassa puheilmaisua, musiikinteoriaa, säveltapailua, dramaturgiaa ja ensemble-laulua.

Esiintymisiä teatterilavoilla

Opinnoissa keskitytään paljon konkreettiseen tekemiseen, ja omalle ilmaisulle annetaan paljon tilaa. Musiikkiteatterin opiskelijat osallistuvat paljon mm. Lahden kaupunginteatterin esityksiin. Ellakin on ollut mukana useissa erilaisissa produktioissa.

- Cabaret-musikaalissa olen mukana tanssi- ja laulunumeroissa, mutta esimerkiksi viime vuonna minulla oli osuus Populaarimusiikkia Vittulanjänkältä -näytelmässä, joka oli ihan puhtaasti puhenäytelmä. Minulla oli siinä viisi erilaista rooli hahmoa: välillä juoksin lavalle 3-vuotiaana, sitten iskettiin irtoripset silmiin ja mentiin uudestaan näyttämölle ihan eri henkilönä, Ella nauraa.

Tositoimiin musiikkiteatterin opiskelijat pääsevät myös perustamassaan Mute ry:n toiminnassa, joka välittää keikkoja mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin. Ella toimii yhdistyksen puheenjohtajana.

- Musiiikkiteatterin opiskelijoilla on tiivis yhteisö, ja meillä on mahtavaa porukkaa. Olisi hienoa tehdä näiden ihmisten kanssa yhteistyötä valmistumisen jälkeenkin.

Ella myös painottaa sitä, että musiikkiteatterin koulutus ei anna valmista mallia sille, millaiseksi työnkuvat valmistumisen jälkeen muodostuvat, vaan jokainen voi valita oman tiensä itse. Ella ei ole sulkenut mitään pois tulevaisuuden suunnitelmistaan, mutta hän halusi tehdä mahdollisimman laajasti musiikkiin ja teatteriin liittyviä asioita, myös uusia muotoja kokeillen.

- Minua kiinnostaa kaikki runonlausunnasta broadway-musikaaliin.

Teksti ja kuva: Joanna Vihtonen
Videon kuvaus ja editointi: Sara Hepolehto

Katso Ellan haastattelu