Lahden ammattikorkeakoulu > Musiikki > Esittely

Esittely

Musiikki- ja draamainstituutti antaa korkeakouluopetusta musiikin ammattilaisiksi aikoville. Opiskelijaksi pääseminen edellyttää yleisen korkeakoulukelpoisuuden lisäksi jo merkittävää musiikillista osaamista, joka on normaalitapauksissa hankittu vuosien määrätietoisella opiskelulla – usein jo pienestä lapsesta alkaen.

Musiikin koulutusalan profiili rakentuu kolmen pilarin varaan. Ne ovat orkesterimusiikki, musiikkiteatteri ja musiikkipedagogiikka. Nämä kolme aluetta - riippumatta suuntautumisvaihtoehtorakenteesta - työskentelevät yhteistyössä keskenään sekä yhdessä muiden Lahden ammattikorkeakoulun koulutusalojen ja ulkopuolisten taidelaitosten kanssa. Yhteistyön seurauksena syntyy esimerkiksi erilaisia produktioita sekä paikallisiin että valtakunnallisiin tarpeisiin.

» Musiikki- ja draamainstituutin sijainti
» Lisätietoa tiloista