Lahden ammattikorkeakoulu > Muotoilu ja viestintä > Esittely > Opiskelijatarinoita

Opiskelijan tarina

Muotoilija maistaa
vaikka pahvia

Markus, 23, päätyi opiskelemaan pakkausmuotoilua ja grafiikkaa, koska linjalle oli vuonna 2004 ”helpointa” päästä Muotoiluinstituutin linjoista.

- Halusin Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituuttiin. Näin jälkikäteen voin todeta, että valintani ei ollut ollenkaan huono, sillä ala on hyvin palkattu ja erittäin mielenkiintoinen.

Nurmijärveltä kotoisin oleva Markus kävi armeijan alta pois ja pääsi aloittamaan opiskelut syksyllä 2005.

Hänen mielestään hyvä pakkausmuotoilun opiskelija tarvitsee visuaalista silmää, sosiaalisia taitoja ja on valmis tekemään töitä. - Uskon rankkaan työhön. Sillä ei voi saada huonoa aikaiseksi.

Markuksen työnteko on kannattanut. Hän voitti viime vuonna kultaa ja sponsorin erikoismaininnan IOP:n (Insitute of Packaging) Student Starpack 2007 -kilpailussa.

- Kaikki lähtee siitä, että ensin pitää tarttua kynään, paperiin ja siihen materiaaliin, josta tuote tehdään. Uusi materiaali pitää haistaa ja maistaa, ihan oikeasti. Ei pidä pelätä liata käsiään.

Markuksen mielestä hyvä muotoilu syntyy tarpeesta. Uuden tuotteen pitää olla asiakkaalle tai teollisuudelle jollain tavalla hyödyllisempi, miellyttävämpi, halvempi tai helppokäyttöisempi kuin aiempi vastaava tuote.

- Tuleva työni on mielestäni enemmän bisnestä kuin taidetta. Lähtökohtana on aina asiakas.

Asiakkaiden kanssa toimiminen ja yritysyhteistyö ovat Markukselle tuttua.

- Suunnittelemme yrityksille muun muassa pakkauksia ja tuotegrafiikkaa. Projektit antavat hyviä kontakteja tulevaisuutta ajatellen. Pöydälläni alkaa olla jo paksu pinkka käyntikortteja, Markus kuvaa.

Vastapainoa istumatyölle Markus hakee legoista, laitesukelluksesta, lumilautailusta ja Thai Boxingista.

- Kun kerran saa turpaansa ja nollaa ajatuksensa, on paljon helpompi keksiä jotain uutta, mies virnistää.

Lisätietoja?

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa voi opiskella elokuva- ja tv-ilmaisua, graafista suunnittelua, multimediatuotantoa, valokuvausta, koru- ja esinemuotoilua, kalustemuotoilua, muoti- ja vaatetussuunnittelua, pakkausmuotoilua ja grafiikkaa, sisustusarkkitehtuuria ja teollista muotoilua: www.lamk.fi/muotoilu

 

Teksti: Helena Salakka
Kuva: Anna Pohjansalo