Lahden ammattikorkeakoulu > Muotoilu ja viestintä > Esittely > Opiskelijatarinoita

Opiskelijan tarina

Haaveena opettaa kuvataidetta lapsille ja nuorille

Jussi, 27, opiskelee Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa. Hän tekee taiteen perusopettajan pedagogisia erikoistumisopintoja, jotka kestävät vuoden.

Jussi on päätoiminen opiskelija, ja hänen opintoihinsa kuuluu lähiopetusjaksojen lisäksi etäopiskelujaksoja. Opintojen ohella hän tekee työtään kuvataitelijana. Sen lisäksi hän on ollut graafisena suunnittelijana ja erilaisissa elokuvaprojekteissa lavastajan ja lavastussuunnittelijan tehtävissä.

- Nykyisten opintojen alettua lopetin graafisen suunnittelijan työni, koska tasapainottelu kahden ammatin välissä kuvataiteilijana ja graafisena suunnittelijana alkoi työmäärän lisääntyessä käydä ylivoimaiseksi.

Jussi sai kipinän opetustehtäviin, kun hän pääsi pitämään nuorille kuvataidetunteja keväällä 2007.

- Suunnittelemani kokonaisuus meni niin hyvin, että päätin hakea syksyllä 2007 alkaviin taiteen perusopettajan pedagogisiin opintoihin. Haaveeni on tulevaisuudessa päästä opettamaan kuvataidetta lasten ja nuorten kuvataidekouluun asuinpaikkakunnallani Tampereella. Mielestäni lapsista löytyy luovuuden ydin.

Kuvataiteen opettajan työssä Jussia kiinnostaa työn haastavuus.
- Aika muuttuu ja samoin oppilaat muuttuvat. Kuvataideopettajana pääsen näkemään ruohonjuuritasolla kulttuurimme eri ilmiöitä. Lapset ja etenkin nuoret ovat mittari, joka kertoo yhteiskunnan muutoksesta. Haluan vaikuttaa taiteen opettajana lasten ja nuorten hyvinvointiin.

Mutta miten työn ja opiskelun yhdistäminen on onnistunut?

- Vaati aikaa, suunnitelmallisuutta ja pitkäjännitteisyyttä ennen kun sain sovitettua työn ja opiskelun edes jollain tavalla yhteen. Omat voimavarat ja jaksaminen pitää osata arvioida realistisesti. Työn ja opiskelun oheen on jäätävä aikaa myös perheelle. Aikuisopiskelu on todella intensiivistä.

Jussista opinnoissa mielenkiintoisinta on uusien asioiden oppiminen ja opettajantyön haasteellisuus.

- Uuden asian oppimisen jälkeen on kiinnostavaa päästä soveltamaan opittuja tietoja käytännössä taiteilijan työssäni.

Vapaa-aikanaan Jussi harrastaa lukemista, talvisin hiihtämistä sään salliessa ja musiikkia.

Lisätietoja?

Lahden ammattikorkeakoulun Muotoiluinstituutissa voi opiskella elokuva- ja tv-ilmaisua, graafista suunnittelua, multimediatuotantoa, valokuvausta, koru- ja esinemuotoilua, kalustemuotoilua, muoti- ja vaatetussuunnittelua, pakkausmuotoilua ja grafiikkaa, sisustusarkkitehtuuria ja teollista muotoilua: www.lamk.fi/muotoilu

 

Teksti: Helena Salakka