Opiskelijan tarina
Tradenomi jatkoi ylempään ammattikorkeakoulututkintoon
Tanja, 31, valmistui markkinointiviestinnän ja tietotekniikan tradenomiksi vuonna 1999. Koska Suomessa ei voinut opiskella laatutekniikan diplomi-insinööriksi, Tanja haki opiskelemaan Yhdysvaltoihin laatutekniikan Master of Science in Quality -tutkintoa (MSQ).
Suomeen palattuaan hän jatkoi Quality Knowhow Karjalainen Oy:n toimitusjohtajana ja työskenteli samalla myös laatukouluttajana ja konsulttina. Quality Knowhow Karjalainen Oy on yritysten ja yhteisöjen toiminnan ja laadun kehittämiseen erikoistunut koulutus- ja konsultointiyritys. Tanja on myös kirjoittanut kaksi suomenkielistä kirjaa laadun eri alueilta.
Kun Tanja huomasi, että myös Suomessa on mahdollisuus valmistua ylempään ammattikorkeakoulututkintoon, hän kiinnostui siitä kovasti.
- Tuottaahan ylempi ammattikorkeakoulututkinto saman kelpoisuuden kuin ylempi korkeakoulututkinto.
Tanja opiskelee nyt toista vuotta yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen koulutusohjelmassa Lahden ammattikorkeakoulun Liiketalouden laitoksella. Tavoitteena on liiketalouden ylempi ammattikorkeakoulututkinto, jonka laajuus on 90 opintopistettä.
Luennot ovat pääasiassa torstai-iltaisin ja perjantaisin päiväsaikaan muutaman kerran kuukaudessa.
- Järjestely on mielestäni erinomainen, sillä opiskelijat tekevät samalla kehityshanketta yritykselle, joka on yleensä heidän työnantajansa.
Tanjan mielestä luennoilla käymällä ja kurssitöitä tekemällä asioista oppii hyvin ja laajemmin kuin perusopiskelijana.
- No, ehkä se motivaatiokin on nyt korkeammalla kuin nuorena, hän myöntää.
Hän on ollut todella tyytyväinen aktivoiviin menetelmiin, työpajoihin – ja ihan ihmisten kertomuksiin.
- Ne kaikki opettavat, ja teorian saa sovellettua käytäntöön. Olen ollut oikein tyytyväinen siihen, miten käytäntö ja teoria tukevat toisiaan niin kurssikohtaisten töiden tekemisessä kuin kehittämishankkeessa. Keskusteluakin on virinnyt mukavasti luennoilla sekä niiden ulkopuolella.
Tanja on mielestään ikuinen opiskelija, joka haluaa oppia aina jotain uutta tavoitteellisesti.
- Jatkuva alan kirjallisuuden seuraaminen ja lukeminen on "turruttanut" jatkuvaan oppimisen tarpeeseen. Haluan saada teoriapohjaa eri aiheista. Arvostan siis sekä teoriaa sekä käytännön opiskelua.
Opintojen lisäksi Tanja on iloinnut tänä vuonna siitä, että hänelle myönnettiin arvostettu Amerikan laatuyhdistyksen (ASQ) Senior Member -arvo.
Lisätietoja?
Oletko kiinnostunut markkinoinnista, johtamisesta ja viestinnästä, yrittäjyydestä tai taloushallinnosta? Entä miten olisi tutkinto kansainvälisestä kaupasta tai tietojenkäsittelystä? Jos haluat englanninkielisen tutkinnon, Liiketalouden laitoksella on siihenkin kaksi erinomaista vaihtoehtoa: www.lamk.fi/liiketalous
Teksti: Helena Salakka
Kuva: Aino Mäki

