Opiskelijan tarina
Itsestä huolehtimisen trendi näkyy
Aluemyyntipäällikkö Juuso harrastaa työmatkoillaan liikuntaa
Halti Oy:n aluemyyntipäälliköllä on aina lenkkarit autonsa takakontissa. Juuso vastaa Haltin tuotteiden myynnistä Pohjois-Suomessa, joten auton mittariin napsahtaa kilometrejä vuodessa jopa 60 000.
– Työreissuni voivat kestää useamman viikon kerrallaan, joten pyrin harrastamaan liikuntaa reissun aikana. Juokseminen ei ole paikkaan eikä aikaan sidottua.
Juuso on huomannut, että juokseminen on lisääntynyt harrastuksena.
– Yleensäkin itsestä huolehtimisen trendi on vahvistunut, mikä näkyy myös urheilukaupassa. Se lisää myös urheiluvälineiden, jalkineiden ja vaatteiden kysyntää.
Tutkinto on hyvä olla
Jos Juuso saisi myyntimiehenä päättää, talvet olisivat pitkiä ja lumisia. Kesällä taas olisi sopivassa suhteessa sadetta ja hellettä – silloin niin kuorivaatteilla kuin kevyemmillä kesävaatteilla olisi kysyntää. Lahtelaistaustainen mies opiskeli kansainvälisen kaupan tradenomiksi Lahden ammattikorkeakoulussa samalla, kun oli töissä Haltilla.
– Pohdin pitkään, valitsisinko opiskelun vai työn, koska minulla oli jo työpaikka Haltilla. Päätin kuitenkin lähteä opiskelemaan. Uskon, että tutkinto on hyvä olla olemassa tulevaisuutta varten.
Kolmeen ja puoleen opiskeluvuoteen kuului muun muassa globaalia maailmankauppaa, markkinointitutkimusmenetelmiä, kieliä ja kulttuuria, markkina-aluetuntemusta sekä kansainvälistä markkinointia ja -kauppaa.
– Tällä hetkellä teen kauppaa suomalaisten kanssa, mutta yrityksessämme kansainvälinen myynti on arkipäivää.
Opiskelu vei ulkomaille
Opinnoista Kososella on jäänyt mieleen erityisesti kansainväliset opinnot ja projektit.
– Niissä pääsi soveltamaan jo opittua ja työskentelemään vierailla kielillä muista kulttuureista tulevien kanssa.
Juuso osallistui muun muassa kansainvälisen yrityspelin pelaamiseen Unkarissa. Tiimien piti ratkaista pelissä yrityksen pyörittämiseen liittyviä kysymyksiä. Lisäksi Kososen opintoihin kuului viikon kestävä Pietarin opintomatka ja muutaman kuukauden opiskelijavaihto Intiassa.
– Olen huomannut, että olipa töissä missä tahansa liiketoiminnan tehtävissä, kaikissa tarvitaan kieliä ja kulttuurin tuntemusta.
Opinnäytetyönään Juuso teki markkina-analyysin urheilukaupan markkinoiden tilasta ja kehityksestä. Työhön kuului myös urheilukaupan tulevaisuudennäkymiä käsittelevä osuus.
– Jo tällä hetkellä urheilukaupasta ostetaan paljon vapaa-ajan vaatteita, joita on aikaisemmin totuttu ostamaan vaateliikkeistä. Muutos antaa mahdollisuuden myydä myös yhä enemmän vapaa-ajan vaatteita urheilukaupasta. Se taas lisää kilpailua perinteisen vaatekaupan kanssa, hän sanoo.
Jo viitisen vuotta työelämää nähneenä Juuso kokee, että kansainvälisen kaupan tradenomin tutkinto antaa monipuoliset valmiudet kaupan tehtäviin. – Tarvittaessa pystyn erottautumaan työmarkkinoilla muista hakijoista.
Lisätietoja?
Oletko kiinnostunut markkinoinnista, johtamisesta ja viestinnästä, yrittäjyydestä tai taloushallinnosta? Entä miten olisi tutkinto kansainvälisestä kaupasta tai tietojenkäsittelystä? Jos haluat englanninkielisen tutkinnon, Liiketalouden laitoksella on siihenkin kaksi erinomaista vaihtoehtoa: www.lamk.fi/liiketalous

