Yhdessä tuloksiin: Kunnon Kate

Kuvassa Lahden Seudun Yrittäjänaiset ry:n jäseniä sauvapatikkaretkellä Kunnon kate- projektin järjestämässä liikunnallisessa päivässä Tallukassa 20.3.09
Lahden ammattikorkeakoulun Kunnon kate -projekti on kaikille päijäthämäläisille pienyrittäjille sekä niiden henkilöstölle kohdistettu hyvinvointia ja työssäjaksamista edistävä projekti. Hämeen TE-keskuksen ja Euroopan sosiaalirahaston osittain rahoittama tukee yrittäjiä liikkumaan ja huolehtimaan itsestään erilaisten toimintojen avulla v. 2008- 2010 ajan.
Kunnon kate -projektin perustoimintaa ovat kuntotestauksen lisäksi terveystarkastukset jonka yhteydessä voi käydä mittauttamassa veren kolesteroli- sekä verensokeriarvonsa. Ohjelmaan kuuluvat työkykykartoitukset edistävät yrittäjien henkisen hyvinvoinnin tilaa ja auttavat heitä työ- hyvinvointisuunnitelman tekemisessä sekä oman yrittäjyyspolun vahvistamisessa.
Projektin kautta yrittäjällä on lisäksi mahdollisuus osallistua mm.
- Liikunta- ja terveysalan asiantuntijoiden ohjaamiin pitkäkestoisiin kuntoliikuntaryhmiin
- Hyvinvointi- ja terveysaiheisille luennoille ja koulutuksiin
- Kuntoremonttiviikonloppuihin ja muihin liikunnallisiin tapahtumiin
Projektissa korostetaan myös sosiaalisen verkoston rakentumista ja merkitystä erityisesti yksinyrittäjille liikunnan sekä virkistystoiminnan ohella.
Kunnon kate on ensimmäisen toimintavuotensa aikana toteuttanut terveys - ja kuntotarkastusten lisäksi mm. Lahdessa ja Orimattilassa useita lihaskunto- ja painonhallintaryhmiä, Lahden Ahkeran toimesta ohjattua sisä - ja ulkoliikuntaa sekä kaksi terveysaiheisia luentoja sisältävää hyvinvointi-tapahtumaa. Yrittäjien virkistyspäivät sekä liikuntatapahtumat Kunnon Nainen ja Uusi Lahti-juoksu ovat hankkeen jokavuotisessa ohjelmassa.
Kunnon kate -projektin kanssa tekevät yhteistyötä mm. Työterveyslaitos, Päijät-Hämeen Yrittäjät ry, Lahden Seudun Yrittäjänaiset ry, Lahden Ahkera ry sekä Lahden kaupungin liikuntatoimi.
Kunnon kate -projektissa on mukana jo 100 päijäthämäläistä yrittäjää liikkumassa ja edistämässä terveyttään. Hankkeen toimintaan otetaan koko ajan uusia yrittäjiä ja mukaan pääsee ilmoittautumalla projektin www-sivujen kautta tai soittamalla Anne Timoselle 050 385 5585.

