Projektit
Päijät-Hämeen koulutuskonserniin kuuluva Lahden ammattikorkeakoulu on aktiivinen ja innovatiivinen projektitoimija niin alueellisesti, valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti.
Lahden ammattikorkeakoulun t&k -työ on kansallisesti ja kansainvälisesti asiakaslähtöistä opetuksen kanssa integroitunutta ammattikorkeakoulutoimintaa painopisteinään muotoilu, ympäristöteknologia ja innovaatiotoiminta. Tutkimus- ja kehittämistyöstä suuri osa toteutetaan erilaisten projektien kautta, tyypillisesti t&k –projekteja rahoittavat mm. EU:n rakennerahastot ja Tekes.
Lahden ammattikorkeakoulun sisäinen laatujärjestelmä ja projektitoiminnan kehittyneet prosessit tukevat hyvin onnistuvaa projektien hallinnointia.
Ohessa on listattu käynnissä olevat hankkeet koulutusaloittain.
Aikuiskoulutuspalvelut
Innovaatiokeskus
Informaatioteknologia
Kuvataide
Kv. yksikkö
Liiketalous
Matkailu
Muotoilu ja viestintä
Musiikki
Sosiaali- ja terveysala
Tekniikka ja ympäristö
Aikuiskoulutuspalvelut
Kotimaiset EU-rahoitteiset projektit
Isänä työelämässä
1.12.2011-31.12.2013
ESR
Innovaatiokeskus
Kansainväliset EU-rahoitteiset projektit
Beneficial Business Relations between the Central Baltic Region and China - BENCH
Hallinnoija: Länsstyrelsen Östergotland
01.05.2010-30.04.2013
Central Baltic Interreg IV A
ServiceDesign
01.09.2009-31.08.2012
Central Baltic Interreg IV A
kotimaiset EU–rahoitteiset projektit
Taide työelämän laadun ja innovaatiokyvykkyyden kehittäjänä
01.06.2011-21.12.2013
ESR
Entre akatemia - Tukea yrittäjyyteen
01.05.2011-31.12.2013
ESR
Proaktiivisesti kohti rakennemuutosta (ENNE)
01.02.2011-31.12.2013
ESR
EcoMill - ympäristötehokkuuspaja
01.10.2010-31.07.2013
ESR
Lean Production Methods - LPM
01.12.2008-31.12.2013
ESR
Immu - Paikallisilla teoilla ilmastonmuutoksen hillintään
01.01.2009-31.12.2011
EAKR
Innobrokerit - Innovaatio-osaajat pk-yritysyhteistyössä
01.09.2010-31.08.2013
ESR
Dyna - opiskelijapohjainen yrittäjyysfoorumi & esihautomo
01.01.2010-31.12.2012
ESR
Osaamistarpeiden klusteriennakointi viljaketjussa
01.04.2009-31.03.2012
ESR
Koti – Vetovoimaa Päijät-Hämeen maaseutukuntiin
01.02.2009-31.3.2012
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Päijät-Hämeen Opinovi
01.09.2008-31.03.2012
ESR
TASSU - Tasa-arvoa ja samapalkkaisuutta uran alkuun
01.08.2008-29.02.2012
ESR
KIT - Koulutusorganisaatiot innovaatiojärjestelmän toimijoina
01.08.2008-31.3.2012
ESR
kansalliset t&k&i -hankkeet
Connect - Verkoston luomisen mallintaminen suomalaisten pk-yritysten uusiutuvan energian viennin edistämiseksi
2.1.2012-30.6.2014
Tekes
Kohti kestäviä työuria - Osaamisperusteisuudella ja uranhallinnalla eväitä korkeakoulutettujen työllisyyteen
1.8.2011-31.12.2012
OKM
Päijät-Hämeen Joustava koulutusmalli (JOKO)
01.09.2010-31.12.2012
Päijät-Hämeen liitto, maakunnan kehittämisraha
AMK-TULI – Tutkimuksesta liiketoimintaa
01.05.2008-30.4.2012
Tekes
Informaatioteknologia
Ei tällä hetkellä käynnissä olevia projekteja.
Kuvataide
Ei tällä hetkellä käynnissä olevia projekteja.
Kv. yksikkö
Kotimaiset EU-rahoitteiset projektit
UrbanEnviro - Kansainvälinen koulutuskokonaisuus
01.08.2010-31.07.2013
ESR
Liiketalous
Kotimaiset EU-rahoitteiset projektit
SULOIN -Sustainable logistics solutions through international logistics
hallinnoija: Kymenlaakson ammattikorkeakoulu
01.01.2011-31.12.2013
EAKR
Etelä-Suomen logistiikkakeskusten kehittäminen
hallinnoija: Limowa/Teknologiakeskus Techvilla Oy
01.09.2009-31.05.2012
EAKR
Matkailu
kotimaiset EU–rahoitteiset projektit
Outdoors Finland Etelä -Eteläisen Suomen aktiviteettien kehittämisohjelma
01.02.2011-31.08.2014
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Sälli - Maaseutumatkailuyrittäjien sähköisen markkinoinnin koulutushanke
01.01.2010-30.10.2012
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Päijät-Hämeen maaseutumatkailun koordinointihanke
01.02.2009-31.8.2012
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma
Kansalliset T&K&I -hankkeet
TULEVA - Tulevaisuuden matkailijat
01.10.2010-30.09.2012
Tekes
Muotoilu ja viestintä
kotimaiset EU–rahoitteiset projektit
Lahti Future Lab
1.3.2011-31.12.2013
EAKR
DESTHI - Muotoilupalvelujen kehittäminen Päijät-Hämeen alueella
01.05.2010-30.04.2012
EAKR
Tulevaisuuden joustava pakkauslinja/ Design for manufacturing
Hallinnoija: Lappeenrannan teknillinen yliopisto
01.08.2008-31.03.2012
EAKR
Musiikki
Kotimaiset EU-rahoitteiset projektit
PALMU - elämänkaaren kattavaa palvelua musiikista
Hallinnoija: Metropolia
01.04.2011-31.12.2013
ESR
Care Music
Hallinnoija: Turun ammattikorkeakoulu
1.10.2011-31.5.2013
EAKR
Sosiaali- ja terveysala
kansainväliset EU–rahoitteiset projektit
Forte - Promoting women's entrepreneurship in social and health care sector
01.05.2010-30.04.2013
Central Baltic
kotimaiset EU–rahoitteiset projektit
AYVOT - Avoin yhteisöllinen virtuaalinen oppimisympäristö
01.03.2011-28.02.2013
ESR
OSKU, Kohti hyvinvointialan osuuskuntaa - yrittäjämäisesti toimivat tulevaisuuden ammattilaiset
01.09.2010-31.1.2013
ESR
To Care to Dare to Share
01.09.2009-31.03.2012
ESR
Kansalliset T&K&I -hankkeet
Päijät-Hämeen Hyvinvoivat Äijät - Päijät-Hämeen Hyvä-hanke
01.01.2011-31.12.2012
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
Terveysliikkujan ääni
01.10.2010-29.02.2012
Päijät-Hämeen liitto, maakunnan kehittämisraha
Tehoa tupakasta vieroitukseen sosiaali- ja terveysalan koulutuksessa
01.01.-31.12.2012
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
eNNI
2008 - 2012
Opetusministeriö
Tekniikka ja ympäristö
kansainväliset EU–rahoitteiset projektit
PEA – Public Energy Alternatives
Hallinnoija: Stadt Wittenberge
17.09.2009 - 16.12.2012
Baltic Sea Region Programme 2007-2013
kotimaiset EU–rahoitteiset projektit
kYMPPI - Työkaluja ympäristöystävälliseen palveluketjuun
01.01.2011-31.12.2013
EAKR
Cleantech-insinöörit
01.05.2010-30.04.2013
ESR
kansalliset t&k&i -hankkeet
ALGIND - Leväenergiasta Suomalaisille yrityksille uusi liiketoimintamahdollisuus Intiassa
1.1.2012-31.12.2013
Tekes
Vesiturva – biologisen jäteveden puhdistuksen tehon parantaminen
01.09.2009-31.08.2012
Tekes
Aldiga - Ekotehokas levämassaan perustuva bioenergiatuotanto
19.02.2010-31.12.2012
Tekes
Päättyneet projektit
Projektori
Edellä luetelluista ja muista Lahden ammattikorkeakoulun hallinnoimista ja toteuttamista hankkeista saat lisätietoa myös Projektori-tietokantaohjelmasta.
» Projektori
Yhteistyökumppaniksi?
Käynnistämme jatkuvasti uusia hankkeita, joihin eri organisaatiot voivat osallistua. Jos olet kiinnostunut hankeyhteistyöstä, ota yhteyttä!
Pia Karjalainen, projektipalvelupäällikkö
Puh. 050 502 0623
Sähköposti etunimi.sukunimi [at] lamk.fi

