Lahden ammattikorkeakoulu > koulutushaku

Olemme pahoillamme, muutostöiden takia koulutushaun toiminnassa on häiriöitä.

Musiikkipedagogi AMK

Musiikin koulutusohjelma / Varhaisiän musiikkikasvatus

Koulutustyyppi

Tutkintoon johtava koulutus

Opiskeluaika

30.8.2010 - 31.12.2014

Kesto

4,5 vuotta

Laajuus

270 opintopistettä

Pääsyvaatimus

Musiikin koulutusohjelmaan voi hakea, jos täyttää seuraavat edellytykset: * Korkeakoulukelpoisuus: suoritettu ylioppilastutkinto, lukion oppimäärä tai toisen asteen ammatillinen tutkinto tai muu yleisten määräysten mukainen korkeakoulukelpoisuus (ks. Ammattikorkeakoulujen valintaoppaasta 2010). * Riittävät musiikkiopinnot: Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiopinnot pohjautuvat musiikkiopiston oppimäärään ja jatkuvat siitä, mihin ne musiikkiopistossa tai ammatillisella toisella asteella yltävät. Siksi hakijoilta vaaditaan musiikkiopiston oppimäärän suorittaminen tai valintakokeessa osoitettavat vastaavat tiedot ja taidot. Valintakokeeseen voidaan kuitenkin harkinnan mukaan kutsua myös musiikkiopiston perusasteen tai musiikkikoulun oppimäärän suorittaneet hakijat. Mikäli opiskelijaksi hyväksytyllä on puutteita esimerkiksi musiikin teorian ja säveltapailun taidoissaan, hänen tulee opintojen ensimmäisen vuoden aikana täydentää osaamisensa vaaditulle tasolle. Hakijalta edellytetään vähintään musiikkiopistotason oppimäärän suorittaminen tai valintakokeessa osoitettavat vastaavat tiedot ja taidot. Valintakokeeseen voidaan harkinnan mukaan kutsua myös musiikkiopiston perusasteen tai musiikkikoulun oppimäärän suorittaneet hakijat.

Koulutussisältö

Koulutuksen aikana opiskelija perehtyy erityisesti alle kouluikäisten lasten musiikkikasvatukseen ja erilaisten lapsi- ja perheryhmien tavoitteellisen ja elämyksellisen musiikkitoiminnan suunnitteluun, toteuttamiseen ja kehittämiseen. Opiskelija saa myös valmiudet ohjata ikäihmisten musiikkitoimintaa. Tulevaisuuden työelämä tarvitsee monitaitoisia osaajia, joilla on hyvät viestintä-, verkottumis- ja vuorovaikutustaidot. Monipuolisten musiikkipedagogisten taitojen kehittämisen lisäksi opiskelijalla on mahdollisuus laajentaa osaamistaan osallistumalla erilaisiin taide- ja kulttuuriprojekteihin ja monialaiseen yhteistyöhön kiinnostuksensa mukaan. Musiikin alan työelämän tulevaisuuden haasteisiin pyritään vastaamaan tukemalla opiskelijan kansainvälisyys-, innovaatio-, yrittäjyys-, palvelu- ja kestävän kehityksen -osaamista. Keskeisiä opintoja ovat:

  • monipuoliset instrumenttiopinnot
  • varhaisiän musiikkikasvatus
  • pedagogiset opinnot, erityisesti musiikkipedagogiikka
  • säveltapailun, musiikinteorian ja musiikinhistorian opinnot
  • luovan ilmaisun erilaiset työtavat ja taideintegraatio (musiikkiliikunta, kuvallinen ilmaisu, sanataide sekä nukke- ja lastenteatteri
  • monipuoliset opetusharjoittelukokonaisuudet erilaisissa musiikkikasvatuksen toimintaympäristöissä ja päiväkodeissa
Opinto-opas

Työtehtävät

Monipuolinen musiikkipedagogin koulutus antaa mahdollisuuden sijoittua erilaisiin musiikkikasvatuksen opetustehtäviin. Tutkinnon suorittaminen antaa kelpoisuuden musiikkioppilaitoksen musiikkileikkikoulun opettajan virkaan tai toimeen. Varhaisiän musiikinopettaja voi työskennellä myös kansalais- ja työväenopistoissa, seurakunnan tai eri järjestöjen ylläpitämässä musiikkitoiminnassa, yksityisissä musiikkikouluissa tai itsenäisenä yrittäjänä.

Kieli

Suomi

Koulutuspaikka

Lahden ammattikorkeakoulu, musiikin ala, Svinhufvudinkatu 6 F-G

Valinta ja valinnan painotukset

Opiskelijavalinnassa on kolme vaihetta: 1) karsinta hakupapereiden perusteella 2) ennakkotehtävä (haastattelu ja lapsiryhmänohjausnäyte) 18.5. 3) valintakoe 25.5. tai 26.5. Valintakoe on hakijalle yksipäiväinen. Lahden ammattikorkeakoulun Musiikin ala ei ota huomioon muihin korkeakouluihin suoritettuja valintakokeita. » Lisätietoja valintakokeesta

Hakeminen

Valtakunnallinen yhteishaku 1.3. - 16.4.2010 osoitteessa www.amkhaku.fi Hakukoodi 397 Hakemisessa käytetään yhteishakulomakkeen lisäksi erillislomaketta, joka palautetaan hakuajan loppuun mennessä osoitteella: Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin ala Opintotoimisto Svinhufvudinkatu 6 F-G 15110 Lahti » Hakulomake » Lisätietoja hakemisesta

Lisätietoja

Lahden ammattikorkeakoulu Musiikin ala Svinhufvudinkatu 6 F-G 15110 Lahti Koulutusassistentti Marjo Leppä, puh. 03 828 2995 Opintosihteeri Marika Ketola, puh. 03 828 2996 Faksi 03 828 2998 Sähköposti musiikki[@]lamk.fi