Lahden ammattikorkeakoulu > Hae opiskelemaan > Ylempi AMK-tutkinto > Hakukelpoisuus

Hakukelpoisuus

Hakukelpoisuuden ylempään ammattikorkeakoulututkintoon antaa soveltuva ammattikorkeakoulututkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto sekä tämän jälkeen hankittu vähintään kolmen vuoden työkokemus asianomaiselta alalta. Asianomaiseksi alaksi katsotaan sekä ala, jolle nyt ollaan hakemassa että ala, jolta korkeakoulututkinto on.

Pohjakoulutus

Pohjakoulutusvaatimukset vaihtelevat koulutusohjelmittain ja ammattikorkeakouluittain, joten sinun tulee käydä tarkistamassa jokaisen hakutoiveesi pohjakoulutusvaatimus.

Pohjakoulutusvaatimukset Lahden ammattikorkeakoulun ylemmän AMK-tutkinnon koulutukseen on kerrottu kunkin koulutusohjelman esittelyssä:
» Koulutustarjonta

Haussa käytettävän tutkinnon tulee olla valmis viimeistään 31.7.2012. Poikkeuksena ovat ulkomailla suoritetut tutkinnot, joiden tulee olla suoritettuna hakuajan päättymiseen mennessä. Ulkomaisella tutkinnolla hakevan pitää toimittaa hakuaikana tutkintotodistuksen kopio ja sen käännös suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi ensimmäisenä hakutoiveena olevan ammattikorkeakoulun hakutoimistoon.

Työkokemus

Soveltuvan pohjakoulutuksen lisäksi vaaditaan korkeakoulututkinnon suorittamisen jälkeen hankittu vähintään kolmen vuoden työkokemus asianomaiselta alalta. Työkokemukseksi voidaan hyväksyä myös aiemmin suoritetun opistoasteen tai ammatillisen korkea-asteen tutkinnon jälkeen, ennen korkeakoulututkintoa hankittua työkokemusta. Myös tässä tapauksessa vaaditaan asianomaiselta alalta hankittu vähintään kolmen vuoden työkokemus.

Käsi- ja taideteollisuusalalla, viestintä- ja kuvataidealalla, teatteri- ja tanssialalla ja musiikkialalla työkokemuksen asemesta voidaan vaatia vastaavan pituinen taiteellinen toiminta. Varusmiespalvelusta, siviilipalvelusta tai hoitovapaata ei lasketa työkokemukseksi.

Työkokemuksen tulee olla hankittu viimeistään 31.7.2012. Osa-aikatyö muunnetaan kokoaikaiseksi niin, että 150 tuntia tai 20 täysimittaista työpäivää (vähintään 7 tuntia päivää kohti) vastaa yhtä kuukautta. Työkokemuksen ei tarvitse olla yhtäjaksoista eikä saman työnantajan palveluksessa hankittua.

Vain sellainen työkokemus hyväksytään, josta on työnantajan todistus. Yrittäjyys hyväksytään työkokemukseksi, jos siitä on todistus, joka osoittaa, että hakija on tai on ollut YEL- tai MYEL-vakuutettu. Tutkinto- ja työtodistukset tarkistetaan opiskelijaksi hyväksytyiltä.

Harkinnanvarainen valinta

Harkinnanvarainen valinta ei ole käytössä ylempään AMK-tutkintoon johtavaan koulutukseen haettaessa.

Lisätietoja

Tarkempia tietoja hakukelpoisuudesta saat Koulutusnetistä, Lahden ammattikorkeakoulun Hakijan oppaasta tai Opetushallituksen julkaisemista oppaista.

» Koulutusnetti
» Hakijan opas aikuiskoulutukseen 2012 (pdf)
» Opetushallituksen koulutusoppaat