Lahden ammattikorkeakoulu > Esittely > Tule meille töihin

Lahden ammattikorkeakoulu työnantajana

Lahden ammattikorkeakoulu on monialainen ja kansainvälinen ammattikorkeakoulu. Meidät on palkittu muun muassa vetovoimaisesta koulutuksesta, aktiivisesta tutkimus- ja kehitystoiminnasta sekä työelämäyhteistyöstä.

Koulutusalamme ovat kuvataide, liiketalous, matkailu, muotoilu ja viestintä, musiikki, sosiaali- ja terveysala sekä tekniikka. Vuosittain Lahden ammattikorkeakoulussa opiskelee noin 5 300 opiskelijaa. Opettajia ja muuta henkilöstöä Lahden ammattikorkeakoulussa on noin 400.

Tule meille töihin!

Tervetuloa joukkoomme! Meillä sinulla on mahdollisuus vaikuttaa omaan työhösi, osaamisesi kehittämiseen ja Lahden elinkeinoelämän kehittämiseen.

» Lue työntekijöiden tarinoita

Avoimet työpaikat

Lahden ammattikorkeakoulussa ei ole tällä hetkellä avoimia työpaikkoja.

Päijät-Hämeen koulutuskonserni työnantajana

Päijät-Hämeen koulutuskonserni tarjoaa monipuolisia työpaikkoja Lahden ammattikorkeakoulun lisäksi Koulutuskeskus Salpauksessa, Tuoterenkaassa sekä konsernin Yhteisissä palveluissa.

» Päijät-Hämeen koulutuskonserni työnantajana