Esittely - Lahden ammattikorkeakoulu

Esittely

Nuorille ja aikuisille, ajatteleville ja tekeville

Lahden ammattikorkeakoulu on monialainen korkeakoulu, jossa opiskelee noin 5300 opiskelijaa. Henkilöstöä on noin 400, josta noin 250 on opettajia. Lahden ammattikorkeakoulun rehtori on Outi Kallioinen.

Muotoilu, ympäristö ja hyvinvointipalvelujen kehittäminen painoaloina

Lahden ammattikorkeakoulu on tunnettu erityisesti muotoilu- ja ympäristöosaamisestaan sekä innovatiivisuudestaan. Korkeakoulujen arviointineuvosto valitsi Muotoilun koulutusohjelman ammattikorkeakoulujen koulutuksen laatuyksiköksi vuosiksi 2010 – 2012.

Myös työelämää palveleva soveltava tutkimus ja tutkivalla otteella toteutettu kehittämistoiminta on saanut useana vuonna opetusministeriöltä tunnustusta.

Aktiivisesti kehittämässä metropolialuetta 

Lahden ammattikorkeakoulu kuuluu Suomen suurimpaan AMK-liittoumaan yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun ja Laurea-ammattikorkeakoulun kanssa. Liittouman nimenä on FUAS - Federation of Universities of Applied Sciences.

Lahden ammattikorkeakoulu tekee lisäksi merkittävää yhteistyötä metropolialueen ammattikorkeakoulujen kanssa. Se tuottaa yhdessä Hämeen ammattikorkeakoulun, Laurea-ammattikorkeakoulun sekä Metropolia ammattikorkeakoulun kanssa monipuolisia palveluja opiskelijoille ja metropolialueen elinkeinoelämälle.

Kumppanuuden hedelmät näkyvät erityisesti aikuis- ja tilauskoulutustarjonnassa, kansainvälisessä yhteistyössä, tutkimus- ja kehitystyössä sekä hanketoiminnassa. 

 

 Lahden ammattikorkeakoulun esittelyvideo

 
Lahden ammattikorkeakoulu Facebookissa
Lahden ammattikorkeakoulu Twitterissä
Lahden ammattikorkeakoulu Youtubessa
Lahden ammattikorkeakoulu Flickrissä
Käytetyimmät rss-syötteet