Ostoskorissa
  tuotetta

Lahden tiedepäivässä ajankohtaista asiaa kiertotalouden edistämisestä

7.11.2017 10:25 | Uutinen
Päijät-Häme on kestävän kehityksen edelläkävijä ja kiertotalouden keskittymä. Tämä näkyy myös tutkimus- ja kehittämistoiminnassa, jonka osalta ajankohtaisia tuloksia esitellään Lahden tiedepäivässä 9.11.2017.

Lokakuussa julkaistun Päijät-Hämeen kiertotalouden tiekartan​ avulla haetaan alueelle uutta liiketoimintaa ja kestävää kasvua.

- Kiertotalouden tiekartta selkeyttää ja konkretisoi Päijät-Hämeen maakuntastrategian tavoitteita. Maakunta hakee jalostusarvon nousua ja uutta kasvua, ja kiertotalouden uudet ratkaisut palvelevat tätä. Toki kyse on myös ilmastonmuutoksen torjunnasta ja resurssien tehokkaasta käytöstä, sanoo Päijät-Hämeen liiton kehittämisjohtaja Riitta Nieminen.

Biokiertotalouden hyviä käytänteitä Päijät-Hämeestä Eurooppaan

Tiekartta on samalla yksi niistä hyvistä käytänteistä, joita BIOREGIO -hanke vie Päijät-Hämeestä Eurooppaan. Tiedepäivässä esitellään myös muut kuusi toimintamallia tai teknologiaa, jotka alueen asiantuntijat ovat valinneet edustamaan päijäthämäläistä biokiertotalousosaamista. Tiekartan lisäksi näitä ovat esimerkiksi Päijät-Hämeen viljaklusteri ja biokaasun sekä kompostilannoitteen tuotanto Kujalassa.

Uusiutuvaa energiaa hevosenlannasta
Hevostalous muodostaa yhä suuremman osan suomalaisesta maataloudesta. Samalla yhä useammat hevostilat sijaitsevat lähellä asutusalueita, mikä aiheuttaa haasteita lannan käsittelyssä ja johtaa helposti ympäristöongelmien lisääntymiseen. Hevosenlanta voidaan nähdä myös arvokkaana resurssina, jota voidaan hyödyntää niin energiantuotannossa kuin ravinnekierrätyksessä.

- Hevosalan toimijoiden halukkuuteen investoida kestävän kehityksen mukaiseen teknologiaan vaikuttavat taloudelliset tekijät, ratkaisujen helppous ja energiankulutuksen vähentäminen, kertoo Tero Rantala Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.

LAMKin InforME​-hankkeessa tuotetussa animaatiossa esitellään yksi sopiva ratkaisu hevosenlannan käsittelyyn ja uusiutuvan energian tuotantoon.

Tervetuloa kuulemaan aiheista tarkemmin ja tutustumaan myös posteriesityksiin Lahden Tiedepäivään torstaina 9.11.2017 FellmanniCampukselle, Kirkkokatu 27. Kiertotalous ja energia -sessio järjestetään klo 9:50-11:45, tilassa 521-522, 5. krs.

Lisätietoja

Kati Manskinen, TKI-johtaja, Lahden ammattikorkeakoulu, Lahden Tiedepäivän Kiertotalous ja energia -session puheenjohtaja, kati.manskinen@lamk.fi, 050 301 8167