Ostoskorissa
  tuotetta

PINOn kesäduuni-info

20.1.2017 14:50 | Työelämätarina
​Puutekniikan insinööriopiskelijat PINO ry. järjesti torstaina 19.1. jo viidennen kerran perinteeksi muodostuneen Kesäduuni-infon, johon oli kutstuttu seitsemän (7) puutuoteteollisuuden johtavaa yritystä Suomesta. Paikalla kuulemassa oli noin 70 puutekniikan insinööriopiskelijaa. Infon tavoitteena on se, että jokainen alan opiskelija löytää helposti oman kesätyöpaikkansa.

Yritykset kertoivat miten ja millä aikaikkunalla paikkoja haetaan. Saimme kuulla yritysten HR-johtajilta mitä hyvältä opiskelijalta odotetaan: luotettavuutta, sitoutuneisuutta, oma-aloitteellisuutta, aktiivisuutta, yhteistyökykyä, analyyttistä ajattelutapaa, kehittymishalua, asennetta ja motivaatiota. Siis paljon tärkeitä asioita, mutta kaikkein tärkein sääntö oli ”ole oma itsesi”.

Paikalla olleet puutuoteteollisuuden yritykset tarjosivat suoraan opiskelijoille noin 500 - 600
kesätyöpaikkaa. Suurin osa tarjotuista työpaikoista sijaitsee maakunnissa, minne perinteisesti ei lähtijöitä aina helposti löydy. Ensin täyttyvät luonnollisesti Lahden seudun ja Päijät-Hämeen kesätyöpaikat.

Teksti: puutekniikan lehtori Ilkka Tarvainen