Ostoskorissa
  tuotetta

Opiskelijat mukana järjestämässä Joulupuukeräystä Lahdessa

2.12.2016 13:00 | Uutinen
Joulupuukeräys, Lahti
Lahella Sydäntä on mukana järjestämässä perinteistä Joulupuu-keräystä, joka toteutetaan Lahdessa tänä vuonna jo 16. kertaa. Keräyksen tavoitteena on antaa toivottuja joululahjoja lapsille ja tarjota joulumieltä pakettien lahjoittajille. Keräysaika on 19.11.–14.12.2016. 

Lahjoittaminen on helppoa. Joulumieltä levittävät lahjoittajat tuovat paketoimattoman pakettinsa joulukuusen juurelle ja kirjoittavat kuuselta saamaansa pakettikorttiin lapsen sukupuolen ja iän. Joulupuu-keräyksen ideana on lahjoittaa lapsille uusi ja käyttämätön lahja. 

Pääkeräyspiste on tuttuun tapaan Lahden Kauppahallissa, Cafe Annikan edustalla. Lisäksi keräys toteutetaan eri sivukeräyspisteissä Lahdessa ja Nastolassa. Mukana hyvää tekemässä ovat Change Lingerie, Kauppakeskus Karisma, Nastolan Liike- ja yrityskeskus KORI, Yogarocks sekä Yli-Marolan 4H-kotieläinpiha. Keräyksen kummina toimii nastolalainen iskelmätähti Aki Samuli

Joulupuu-keräys toteutetaan yhteistyönä Lahden 4H-yhdistyksen, Mannerheimin Lastensuojeluliiton Lahden yhdistyksen, Lahden Nuorkauppakamarin, Lahella sydäntä -työryhmän sekä Lahden Soroptimistiklubin kesken. Keräystä ovat jo esimerkillisesti tukemassa lahjoituksillaan ja työpanoksillaan M&P Paino, Ampersand Design, Via Deco, Lahti2017, Apulandia, Flaaming, GoOn, Lahden Polkupyörähuolto, Musti ja Mirri sekä NetSecure.