Ostoskorissa
  tuotetta

Oltaisiinpa jo perillä!

7.3.2017 14:20 | Uutinen
Rakennustyöt vauhdissa kampuksen toisessa kerroksessa D-siivessä
Kaksi vuotta sitten, kun ensimmäisen kerran tulevan kampuksen sisätiloissa vieraili, siellä näytti aivan Iskun huonekalutehtaalta. Siellä sijaitsi mm. ompelimo, kankaan leikkuu, rungonkoonti, henkilöstön lounasravintola ja Lankapaja. Kuitenkin pikkuhiljaa Isku siirsi oman toimintansa kiinteistön muihin kerroksiin sekä radan toisella puolelle, levytehtaalle. Kesällä 2015 käynnistyivät purkutyöt, joista vastuussa oli teollisuuspurun rautainen ammattilainen Umacon Oy

Rakennustyöt käynnistyivät tammikuun alussa ja helmikuussa SRV Rakennus Oy virallistettiin kampuksen rakennuttajaksi.  

Olisipa jo valmista 

Rakennustyöt aloitettiin kampuksen toisesta kerroksesta, tarkemmin sanottuna D-siivestä, jonne rakentuu mm. hoitotyön tiloja, monimuotoisia oppimis- ja ryhmätyötiloja, monialainen simulaatiokeskus sekä henkilöstön iso monitilatoimistokokonaisuus. 

M19_perspektiivi.jpg

Simulaatio-ohjaaja Jukka Karjalainen on ollut alusta saakka mukana uuden monialaisen simulaatiokeskuksen suunnittelussa. 

– Uusien tilojen syntymisessä on samaa tunnetta kuin vauvan syntymisessä. Jännittää ja mietityttää, että minkälainen yksilö sieltä oikein tulee. Rakennusaineet ovat hyvät, joten on syytä odottaa vain parasta lopputulosta, kiteyttää Karjalainen.  

Karjalainen sekä muut lamkilaiset uskovat vahvasti siihen, että kampus ei tule olemaan koskaan valmis vaikka seinät valmistuvat. Toiminnallisesti tekeminen muuttuu jatkuvasti ja valmistuva kampus toimiikin hyvänä alustana kehittämistoiminnalle. Esimerkiksi simulaatio-oppimisen näkökulmasta kukaan ei osaa vielä sanoa, että millaista oppiminen on esimerkiksi kymmenen vuoden päästä tai vuonna 2030. Millainen oppiminen tulevaisuudessa on? Juuri tuohon kysymyksen vastauksen löytämiseen halutaan käyttää aikaa, jotta oikeanlaisia asioita osattaisiin tehdä oikeaan aikaan. LAMK haluaa olla etulinjassa soveltamassa sekä kokeilemassa uusia juttuja ja uusi kampusratkaisu mahdollistaa tämän paremmin kuin hyvin juuri niiden monialaisten törmäilyjen kautta. 

– Simulaatiokeskuksen suunnittelussa meidän tukena on ollut lahtelainen Nordic Simulators, joka on omalla asiantuntemuksellaan antanut meille todella paljon apuja keskuksen suunnitteluvaiheessa. 

Olisipa jo valmista, Karjalainen hihkuu ja tähän samaan toiveeseen yhtyy varmasti jokainen lamkilainen. 

”M19 hype is real” 

Kampushankkeen parissa jo vuodesta 2012 työskennellyt projektijohtaja Satu Hyökki on Karjalaisen kanssa täysin samoilla linjoilla. Oltaisiinpa jo perillä!

– Rakentamisen käynnistyttyä vauhdilla, tilat näyttävät päivä päivältä enemmän meidän kampukselta. Nyt kun väliseinät, niiden ikkuna-aukot ja seinien välissä olevat putkitukset ja pesumaalaukset on saatu tehtyä D-siivessä, kokonaisuus alkaa hahmottua sellaiseksi kun se lopulta tulee olemaan. Näkymä muuttuu silmissä tyhjästä tehdassalista meidän tilaratkaisuiksi, enää ei tarvitse arpoa paperilla tai 3 D – mallissa miltä tulee näyttämään, vaan sen pääse todistamaan omin silmin paikan päällä, Hyökki iloitsee. 

pihalta.jpg

kuva.jpg

Opiskelijakunta LAMKOn puheenjohtaja, kansainvälisen kaupan opiskelija, Joel Ollikainen vieraili rakennustyömaalla tutustumassa tiloihin tällä viikolla. 

– Aikaisemmilla vierailukerroilla tilat muistuttivat enemmän tyhjää parkkihallia, mutta nythän siellä oli edetty vauhdilla eteenpäin! Opetustilojen seiniä oli jo pystyssä ja silmissäni pystyin jo kuvittelemaan meidän kaikki opiskelijat siellä opiskelemassa ja hengailemassa. Näin se vaan muuttuu paperilta todeksi. Uusi kampuksemme tulee vauhdilla ja itselläni innostus vain kasvoi, Ollikainen hihkuu kampuskierroksen jälkeen. 

hannujoel.jpg

Rakennustyöt kampuksella jatkuvat ja samanaikaisesti mm. sisustussuunnittelu etenee. Parhaillaan henkilöstöllä ja opiskelijoilla on ollut mahdollisuus kommentoida värimaailmaa opiskelijoiden ja henkilöstön yhteisellä keskustelufoorumilla Yammerissa

– Kampuksen värimaailma leikittelee eri väreillä erilaisten ympäristöjen välillä. Toivon mukaan näin saadaan aikaan valoisa, pirteä ja raikas kokonaisuus… tai jos värit ovat liian räikeitä, niin hyvä että olen päässyt jo valmistaumaan niihin, nauraa Ollikainen. 

LAMKissa M19 hype is real, sillä vuoden päästä aloitetaan jo muuttaminen! 

Teksti: Minna Piipponen
Kuvat: M.IDEA, Ida Mäkinen & Tapio Ranta-Aho