Ostoskorissa
  tuotetta

Lahti Cleantech Annual Review 2016 on ilmestynyt!

13.12.2016 12:00 | Uutinen
Lahden ammattikorkeakoulun ja sidosryhmien yhteinen jo perinteeksi muodostunut vuosittainen cleantech-katsaus on ilmestynyt. Tänä vuonna uusia kirjoittajia saatiin taas mukavasti mukaan monipuolistamaan julkaisun sisältöä.

Kiertotalouden ja cleantechin alueilla tapahtuu tällä hetkellä paljon, ja seurattavaa riittää sekä kansallisessa että kansainvälisessä kentässä. Vuoden 2015 lopulla EU:n komissio julkaisi kiertotalouspaketin ja syyskuussa 2016 Sitra julkaisi kansallisen kiertotaloustiekartan. Näistä molemmista on ammennettu intoa ja vauhtia kiertotalouden tavoitteisiin pääsemiseen Päijät-Hämeen alueella.

Tyypillisesti kiertotalousaiheiset tutkimukset ja selvitykset liittyvät materiaalitehokkuuteen. Kiertotalous on kuitenkin myös paljon muutakin, ja tässä julkaisussa materiaalitehokkuuteen liittyvien artikkelien lisäksi on käsitelty muotoilua, tuotesuunnittelua, liiketoiminnan kehittämistä ja kansainvälistä toimintaa.

Lataa sähköinen versio tästä.
Julkaisu on saatavana myös painettuna.

Ota yhteyttä:
Kirsti Cura
kirsti.cura@lamk.fi
044 708 1586