Ostoskorissa
  tuotetta

Lahti Amazing Race tutustuttaa vaihto-opiskelijoita Lahteen

4.10.2017 12:05 | Opiskelijatarina
​Palataanpa muutama viikko taaksepäin siihen, kun uudet vaihto-opiskelijamme, "vaihtarit", aloittivat opiskelunsa LAMKissa.

Kuvittele nyt mielessäsi iso ryhmä opiskelijoita, jotka ovat juuri saapuneet Suomeen eri puolilta maailmaa. Kuulet monia eri kieliä englannin lisäksi - espanjaa, japania, kreikkaa.. Lista on pitkä. Ihmisiä on eri puolilta Eurooppaa ja Euroopan ulkopuolelta. Tarkemmin sanottuna noin 130 opiskelijaa 24 eri maasta, joka ikiseltä mantereelta. Tästä huolimatta tunnet yhteenkuuluvuutta. Heitä kaikkia yhdistää vähintään yksi asia. He ovat jokainen jättäneet kotinsa kuukausiksi tullakseen opiskelemaan Lahden ammattikorkeakouluun.

Vaihtareiden opiskelu alkoi orientaatioviikolla, jonka aikana he saivat paljon tärkeää tietoa Lahdesta, Suomesta ja mikä tärkeintä, opiskelusta koulussamme. Orientaatioviikon loppupuolella järjestimme tutoreiden kanssa vaihtareiden oman, perinteisen Lahti Amazing Racen. Vaihtarit kiersivät tutoreiden pitämiä rasteja ympäri lahden keskustaa, suorittaen tehtäviä. Tehtävät itsessään ei riittänyt voittoon, vaan piti olla mahdollisimman nopea ja löytää rastit pelkän paperisen kartan avulla. Tehtävien ja rastien etsimisen avulla vaihtarit tutustuivat Lahteen ja oppivat Suomesta ja suomalaisuudesta tehtäviä suorittaessaan. Kylmästä säästä huolimatta vaihtarit antoivat kaikkensa ja vietimme huikean iltapäivän!

Suomalaisena opiskelijana, joka on touhunnut vaihto-opiskelijoiden kanssa jo pidempään, haluan sanoa teille kaikille - tutustukaa vaihtareihimme. Menkää rohkeasti juttelemaan, jos satutte olemaan samalla tunnilla tai moikatkaa käytävällä törmätessänne. Ole osa tätä mahtavaa kansainvälistä yhteisöä, johon me kaikki kuulumme. Jos suunnittelet omaa vaihtoasi ja haluaisit saada sisäpiirin tietoa hakemasi koulun opiskelijalta, tämän paremmaksi ei tilaisuutesi tule. Ja mikä parasta, helppo keino aloittaa keskustelu.

Ole rohkea, ole itsesi, ole kansainvälinen.

Syksyisin terkuin,
Katariina Polvi
LAMKOn hallituksen jäsen, kansainvälisyysvastaava​