Ostoskorissa
  tuotetta

Lahden kirjastoilla kokeillaan yhteisöradiota

21.2.2017 9:25 | Uutinen
​Lahden lähikirjastoilla tehdään kevään ja syksyn aikana uusi aluevaltaus, kun Lahden kaupunginkirjaston ja LAMKin Limu Radion yhteinen Kortteliradio-hanke tuo radiostudion kaiken kansan ulottuville. Kortteliradion tarkoituksena on antaa kaikille lahtelaisille mahdollisuus kokeilla ja seurata yhteisöradion toteuttamista, yhteisölähtöisesti, paikallisesti tärkeistä aiheista. Ranskassa yhteisöradioita on yli 600 ja pelkästään Barcelonan alueella kortteliradioita on toistasataa. Opiskelijaradion kotimaassa, Yhdysvalloissa opiskelija-asemia on satoja, Ruotsissa toista kymmentä. Suomessa yhteisöradioita on kuitenkin vain kourallinen. 

Euroopan Unionin mukaan yhteisömedian elinolosuhteet olisi turvattava, koska se edistää median monimuotoisuutta, antaa äänen vähemmistöille, lisää
tavallisten kansalaisten sananvapautta ja tukee aktiivista osallisuutta demokratiaan

– Yhteisöradio on maailmalla tunnustettu median muoto, mutta Suomessa se ei ole välttämättä saanut sopivaa jalansijaa, osin kustannussyistä. Nettiradioteknologian kehittyminen on kuitenkin madaltanut kynnystä radion tekemiseen, kun toteutusta varten ei tarvita tuhansien eurojen investointeja, kertoo Limu Radion vastaava päätoimittaja, hankkeesta vastaava Ari Hautaniemi. Kortteliradiolla halutaan kokeilla, miten
yhteisöradio luonnistuu lahtelaisilta ja toisaalta osoittaa, ettei radion tekeminen ole teknisesti mahdottomuus.
– Kirjastot kansalaisten multimediaolohuoneina ovat oiva paikka tällaiselle yhteisölähtöiselle tekemiselle.

Kortteliradiolähetyksiä järjestetään viiden kirjaston tiloissa, ensimmäisen kerran huhtikuussa Jalkarannan monitoimitalolla ja toukokuussa Nastolassa. Limu Radio tuo kirjastoille liikuteltavan studiolaitteiston, ja kuntalaiset pääsevät tekemään ohjelmaa kirjastojen mediaohjaajien avustuksella. Syksyllä Kortteliradion voi kokea Ahtialan ja Kärpäsen kirjastolla. Kortteliradio on saanut Opetus- ja kulttuuriministeriön kulttuurikokeiluille tarkoitetun avustuksen. Hanke päättyy vuoden lopussa Lahden uusitulla pääkirjastolla järjestettävään radiotapahtumaan.

Lisätietoja:

Ari Hautaniemi 
Kehittämispäällikkö
Lahden ammattikorkeakoulu 
+358 44 708 0882 
ari.hautaniemi@lamk.fi 

Marko Akkanen
ICT-päällikkö
Lahden kaupunginkirjasto
+358 44 416 4103
marko.akkanen@lahti.fi